LV: Espoo rahoittaa lasten antirasistista koulutusta 13000 eurolla

Alakoululaisille aletaan järjestää antirasistista koulutusta ensi vuonna.
Antirasistista koulutusta järjestetään Espoon suomenkielisen perusopetuksen 4.–6.-luokkalaisille. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Antirasistista koulutusta järjestetään Espoon suomenkielisen perusopetuksen 4.–6.-luokkalaisille. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Espoon alakouluissa aletaan järjestää lapsille antirasistista koulutusta, kertoo Länsiväylä.

Kyse on Yhdenvertaisempi koulu-hankkeesta. Antirasistista koulutusta tullaan järjestämään suomenkielisessä perusopetuksessa oleville 4.-6. luokkalaisille.

Koulutuksen on tarkoitus alkaa ensi vuoden tammikuussa. Hankkeen on määrä kestää lähes kolme vuotta ja jatkua lokakuuhun 2029 asti.

Asiasta tehtiin viranhaltijapäätös eilen tiistaina. Hankkeen varsinaista sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu.

Hankkeen toteutuksesta vastaa espoolainen Koulutus elämään-säätiö. Espoon kaupunki rahoittaa hanketta 13 000 eurolla. Hankkeelle haetaan vielä rahoitusta myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

Asiantuntijan mukaan perheet voivat tehdä uusia asuntovalintoja ja segregaatiota synnyttävä mekanismi muodostuu uudelleen.
Selvitys paljasti useita yksityiskohtia, jotka eivät täsmää.
Tie hyväpalkkaiselle alalle voi aueta tänä vuonna poikkeuksellisen kevyellä hakutavalla.
Mainos