Luvassa paikoin rankkoja sateita – jopa taajamatulvat mahdollisia

Torstaina ja perjantaina Suomen yli liikkuu kuurottaisia sateita.
Ihmiset suojautumassa sateelta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Ihmiset suojautumassa sateelta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Torstaina ja perjantaina Suomen yli liikkuu sateita, jotka ovat paikoin runsaita, kertoo Foreca.

Sademäärä voi olla vuorokaudessa jopa 60 millimetriä. Myös taajamatulvat ovat Forecan mukaan mahdollisia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Torstain vastaisena yönä maan etelä- ja länsiosaan leviää hajanainen sadealue.

Sateet ovat pääasiassa kuuroittaisia, joten sadekertymissä on suurta paikallista vaihtelua. Sademäärät vaihtelevat tämän hetken ennusteen mukaan muutamasta millimetristä useaan kymmeneen millimetriin.

– Enimmillään sademäärät voivat olla jopa 20–50 millimetriä. Runsaimmat sateet näyttävät painottuvan maan eteläosaan. Kuurosateita on kuitenkin ”täplittäin”, joten jossain kertymät jäävät pienemmiksi, sanoo Forecan meteorologi Sara Salonen.

Poimintoja videosisällöistämme

Lisää sateita on tulossa perjantaina. Suurimpia sadekertymiä ennakoidaan itään, kaakkoon ja maan keskiosaan.

– Perjantain vastaisena yönä kaakosta lähestyy sadealue, jonka reitti, ajoitus ja voimakkuus ovat muuttuneet vielä viimeisimpien ennusteiden välillä. Sadealue liikkuu kohti koillista ja viistää perjantaina itärajaa. Kaikista runsaimpien sateiden alue on hyppinyt ennusteiden välillä itärajan molemmin puolin. Suomen puolelle osuessaan voivat vuorokausikertymät olla maan itäosassa jopa 30–60 millimetriä, Salonen ennustaa.

Muualla maassa pilvisyys vaihtelee. Paikallisia sateita on liikkeellä päivän mittaan siellä täällä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viikonloppuna sää jatkuu epävakaisena ja tuulisena.

– Lauantaina jo uusi sadealue on rantautumassa Suomeen lounaasta, ja seuraava sadealue odottaa jo sunnuntain puolella. Sadealueiden väliin mahtuu kuitenkin hetki poutaisempaa säätä.

Myös ensi viikon sää näyttää vaihtelevalta. Sään ennustettavuus heikkene Salosen mukaan kuitenkin merkittävästi ensi viikolle ulottuvissa ennusteissa.

Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos