Apulaispormestari Daniel Sazonov Helsingissä 31. lokakuuta 2024. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Loppu harmaalle laatikkokaupungille, näin Daniel Sazonov muuttaisi Helsinkiä

Pormestariehdokas kertoi keinoistaan kasvattaa pääkaupungin vetovoimaa ja herättää keskusta horroksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen Helsingin pormestariehdokas Daniel Sazonov on julkaissut vaaliohjelmansa. Hänen mukaansa Helsingin talouden varsin toimiva yhtälö tulee säilyttää ja tarpeellinen investointitaso on pystyttävä pitämään. Samalla kuntaveron suunnan pitäisi olla ”mieluummin alas kuin ylös” ja Espoon verotasosta ei saisi poiketa ainakaan negatiiviseen suuntaan.

Kieltämisen sijaan pitäisi parantaa asioiden sallimista, Sazonov linjaa. Hän aikoo kirittää yrityksiä sijoittumaan pääkaupunkiin ja tavata isoja työnantajia myös henkilökohtaisesti.

– Täytyy valita vahvemmin ne kokonaisuudet mihin keskitytään, esimerkiksi matkailu on keskeistä. Helsingin matkailijamäärät ovat hädin tuskin koronasta toipuneet. Samoin telakka ja meriteollisuusklusteri on tärkeä Helsingille. Lisäksi startupit ovat hienoimpia onnistumisia, joissa kaupunki on ollut mukana.

Kaupungin keskustan herättäminen ”horroksesta” on yksi kärkiteemoista. Kahden kilometrin säteellä on tavoite lisätä asukasmäärää reilusti, Sazonov toteaa viitaten esimerkiksi Hernesaaren rakentamiseen.

Keskusta on myös suurten muutosten kourissa, kun muun muassa Jätkäsaaren satamatunneli vapauttaa muista satamista tilaa keskusta-alueen laajentamiselle ja Kaisaniemen puistoa peruskorjataan. Huoltotunnelikeskusteluun Sazonov sanoo toivovansa ratkaisuja, tarkoittaen sen tehokkaampaa käyttöä henkilöautoille.

– Viiden seitsemän vuoden päästä keskusta on jo mintissä, hän maalailee.

Polttomoottoriautojen kieltoa ei edistetä, sen poliitikot linjasivat hiljattain asian selvittelyistä nousseen kohun jälkeen.

– On ehkä vähän lipsahdettu siihen, että olisi jotenkin julkisen vallan tehtävä määrittää millä tavoin ihmiset liikkuvat, Sazonov sanoo.

Työssäkävijät halutaan takaisin keskustan toimistoille.

– Olisi saatava loppu tälle suomalaiselle etätyöhommalle, sillä on valtava vaikutus paitsi yritysten toimintaan, niin kaupunkikeskuksiin ja palveluelinkeinoihin, sanoo Sazonov, joka haluaa lähettää yhteiskunnallisen viestin yrityksiin.

Kysyttäessä näyttääkö Helsingin kaupunki esimerkkiä toimistotyötä tekevien läsnäolopakosta Sazonov vastaa, että 3-4 toimistopäivää voisi olla hyvä peruslinja.

Harjakattojen paluu

Tylsän laatikkokaupungin rakentamisesta olisi Sazonovin mielestä korkea aika luopua. Hän aikoo käynnistää Kauniimpi Helsinki -projektin, jossa harjakatot palautetaan kunniaan – Ruotsissa on jo klassisen arkkitehtuurin renessanssi, hän huomauttaa.

– Tälle on tosi paljon tilausta kaupunkilaisissa.

Sazonov kertoo olevansa innoissaan esimerkiksi Hanasaaren entisen voimala-alueen rakentamisesta, johon suunnitelmaa haetaan kilpailulla.

– Se on aivan premium-paikka ja siinä potentiaalia Kööpenhaminan Nyhavn-tyyliseen kaupunginosaan, sitä ei saa lipsauttaa harmaaksi laatikkokaupungiksi.

Myös lähikeskusten ja asemanseutujen korjaamiseen satsataan, mikä on osa yhden tärkeän tavoitteen eli alueiden eriytymisen ehkäisyä.

Kouluihin Sazonov lisäisi oppitunteja niin että tasossa Helsinki on koko maan kärkeä.

– Oppituntimäärää pitäisi lisätä viisi viikkotuntia erityisesti äidinkieleen ja varhaisiin kouluvuosiin. Esimerkiksi yhden oppitunnin lisäys kolmannelle luokalle maksaisi miljoona euroa vuodessa, hän kertoo.

Painotetuista musiikki-, liikunta- ja muista luokista luopumista on ehdotettu esimerkiksi vasemmistoliitosta, mutta Sazonovin mukaan suunnan pitäisi ennemminkin olla se, että painotusluokille kannustettaisiin osallistumaan laajemmin kaikista taustoista.

Poimintoja videosisällöistämme

– Ei se mikään luonnonlaki ole, että vain suomenkielisistä perheistä lapset voisivat niihin hakea, meidän pitää tiedottaa paremmin, tässä alisuoritetaan edelleen.

Segregaation ehkäisemiseen liittyy myös se, että vaikka tilanne onkin parantunut, Sazonovin mukaan edelleen liian herkästi koulussa ohjataan lapsua suomi toisena kielenä -opetukseen.

– Yhdenkään lapsen, joka pärjää tavallisessa luokassa, ei pitäisi olla s2-opetuksessa. Siinä rimaa lasketaan, pahimmillaan viedään jopa polku akateemiseen koulutukseen, mikä on järkyttävää.

Myös turvallisuus nousee tärkeänä teemana esiin ja Sazonovin mukaan syystäkin. Katujengirikollisuuden torjuntaan tullaan käyttämään sekä pehmeitä että kovia keinoja.

– Valtion pitää satsata Helsingin poliisiin enemmän kuin nyt. Siihen meillä ei ole varaa, että kaupungilla ei ole toimivaltaa ja poliisi sanoo, ettei ole resurssia.

Sazonov kertoo aikovansa perustaa jengirikollisuuden torjumiseksi pysyvän rakenteen, jossa on pormestaristo sekä poliisin edustajat, jotta tiedonvaihto on sujuvaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)