Verkkouutiset

Jalankulkija sateenvarjon kanssa sateisessa säässä Helsingissä 14. syyskuuta 2022. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Lokakuu alkaa vaihtelevassa säässä

Sateiden paikat ja ajoitukset vaihtelevat päivittäisennustuksissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan syys-lokakuun vaihteessa lämpötila pysyttelee Suomessa kohtuullisen lähellä keskimääräisiä lämpötiloja. Sademäärässä sen sijaan on tiedossa vaihtelua.

Foreca kertoo, että ennusteen mukaan syyskuun 26. päivä alkavalla viikolla keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosissa tavanomainen, pohjoisessa paikoin 0-2 astetta tavanomaista lämpimämpää.  Sademäärä on kautta maan vaihteleva, ajoittain auringonpaistetta ja ajoittain sateita.

– Sademäärä saattaa jäädä Lapissa 26. päivä syyskuuta alkavalla viikolla jopa tavanomaista pienemmäksi, kun taas eteläisessä Suomessa on tavanomaista sateisempaa, Forecan meteorologi Anna Latvala ennustaa.

– Ennusteessa on kuitenkin epävarmuutta: ei tarvita kuin yksi kunnon sadealue, joka leviää Lappiin asti, jotta sademäärä nousisi sielläkin tavanomaiseen tai sen yli. Viikon sateiden paikat ja ajoitukset ovat vielä vaihdelleet päivittäissääennusteissa, hän jatkaa.

Sateet tulevan pääasiassa vetenä. Suurin mahdollisuus ajoittaiseen lumisateeseen on Latvalan mukaan Käsivarren Lapissa.

Lokakuun 3. päivä alkavalla viikolla keskilämpötila on laajalti lähellä tavanomaista, Lapissa paikoin asteen verran keskimääräistä lämpimämpää.

– Kuukausiennusteen perusteella viikon sademäärä on tavanomainen, mikä voi kieliä jo ennusteen epävarmuuden kasvusta, Latvala kertoo.

Seuraavalla viikolla keskilämpötila pienenee hieman keskimääräistä viileämmäksi.

– Keski-Euroopan halki kulkee alue, jossa on paikoin tavanomaista sateisempaa. Sen sijaan Euroopan etelä- ja pohjoisosassa on paikoin tavanomaista kuivempaa. Myös Suomessa, varsinkin pohjoisessa, sademäärä voi jäädä pieneksi, Latvala sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)