Varsinais-Suomessa sijaitseva Oripään kunta julkaisi rekrytointi-ilmoituksen, jossa haettiin alle 3 000 euron kuukausipalkalla kirjastonjohtajaa vastuunaan kirjasto-, museo- ja kulttuuritoimi, kunnan markkinointi, maahanmuuttotyö sekä hyvinvointilautakunnan esittelijän tehtävät.
Erikoinen ilmoitus on saanut runsaasti huomiota tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa. Hämmennystä herättää varsinkin se, että kunta hakee yhdellä ilmoituksella työntekijää useampaan tehtävään maltillisella palkkauksella.
Oripään kunnanjohtaja Timo Tolppanen sanoo Ylelle, että tehtävänkuvaan on vaikuttanut sotepalvelujen siirtyminen kunnista hyvinvointialueelle.
– Pienissä kunnissa johtotehtävissä olevien henkilöiden tehtävänkuvat ovat usein laajat ja moninaiset. Isommissa kunnissa tällaisia tehtäviä saattaa hoitaa useampikin henkilö, Tolppanen toteaa.
Kunnassa on noin 1 300 asukasta.
Asiaan ottaa kantaa myös Akavan erityisalat -ammattiliitto. Liiton julkaiseman tiedotteen mukaan rekrytointi kuvastaa yleistymässä olevaa yhdistelmätehtävien ongelmaa.
– Ammattijärjestöjen kyselyssä 42 prosenttia kirjasto-, museo,- ja kulttuurialan esihenkilöistä ja asiantuntijoista kertoi oman vastuualueensa kasvaneen uusilla tehtäväkokonaisuuksilla.
Oman tehtäväkentän ulkopuolelta vastuulle on kyselyn mukaan tullut eniten hallinnon, viestinnän ja henkilöstöhallinnon kokonaisuuksia.
Samaan aikaan Akavan erityisalojen tuorein työelämätutkimus näyttää liiton mukaan näiden alojen nurjan puolen.
– 62 prosenttia kuntien kulttuurin, hallinnon ja hyvinvoinnin asiantuntijoista kertoo että töitä on liian paljon joko jatkuvasti tai usein. Uupuminen ja työssäjaksaminen ovat näissä tehtävissä todellisia ongelmia, Akavan erityisalat katsoo.
Akavalaisessa kentässä yhdistelmävirat ovat liiton mukaan ”tuttu epäkohta”.
– Ne ovat nimenomaan kuntien asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ilmiö. Ongelma on todellinen, kuten kyselymme tulokset sekä jälleen yksi yhdistelmätehtävän rekrytointi-ilmoitus





