Liikemieheltä takavarikoitiin 6,5 miljardin euron omaisuus

Vadim Moškovitš on ollut tutkintavankeudessa viime vuoden maaliskuusta lähtien.
Takavarikointi on yksi viime aikojen suurimmista. AFP / LEHTIKUVA / STRINGER
Takavarikointi on yksi viime aikojen suurimmista. AFP / LEHTIKUVA / STRINGER

Venäjän viranomaiset ovat takavarikoineet vangittuun miljardööri Vadim Moškovitšiin liitettyä omaisuutta 550 miljardin ruplan eli noin 6,5 miljardin euron arvosta ja siirtäneet sen valtion omistukseen, kertoo Moscow Times.

Moškovitš, 58, on maatalousyritys Rusagron perustaja. Hän on ollut tutkintavankeudessa viime vuoden maaliskuusta lähtien. Tapaukseen liittyen on pidätetty myös yhtiön entinen toimitusjohtaja Maksim Basov.

Käräjäoikeus määräsi Rusagron kansallistettavaksi toukokuussa. Yhtiö on yksi Venäjän suurimmista maatalousyrityksistä, joka hallinnoi yli 800 000 hehtaaria peltoalaa. Rusagro on Venäjän toiseksi suurin sianlihan tuottaja ja kolmanneksi suurin sokerintuottaja.

Moškovitšia vastaan on nostettu syytteitä muun muassa laajamittaisesta petoksesta, tahallisesta konkurssista, rahanpesusta ja lahjonnasta.

Viranomaisten mukaan kyse on yhdestä viimeaikaisen kansallistamisaallon suurimmista yksittäisistä omaisuustakavarikoista.

Takavarikointi liittyy laajempaan kehitykseen, jossa yksityisomaisuutta on siirtynyt valtion haltuun Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Viranomaisten mukaan tällaisen omaisuuden arvo on ollut yhteensä noin 6,5 biljoonaa ruplaa eli noin 89,7 miljardia dollaria.

Osa Venäjän varakkaista liikemiehistä on pyrkinyt osoittamaan uskollisuuttaan Kremlille mahdollisten syytteiden ja takavarikointien välttämiseksi. Osa on myös tehnyt vapaaehtoisia maksuja valtiolle.

Mika Aaltola varoittaa Eurooppaa avaamasta yhteyksiä Venäjään ilman vipuvartta.
Jarno Limnellin mukaan ratkaisevaa ei ole kasarmien määrä, vaan se, milloin kokonaisuus täyttyy.
Ruotsi kuvailee Venäjän toimintaa vakavaksi.
Mainos