Liike nytin putoajan paikka – ”liike on hiipumassa”

Puolue on pysynyt kannatusmittauksissa viimeisellä sijalla.
Liike nytin logo arkistokuvassa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Liike nytin logo arkistokuvassa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mukaan Liike nyt -puolueelle on jäämässä ”jääkiekkotermein putoajan paikka”.

Hän viittaa viimeisimmän Helsingin Sanomien gallup-kyselyn tuloksiin. Siinä Harry Harkimon johtama yhden kansanedustajan puolue on saamassa 2,2 prosentin kannatuksen ja jää tuttuun tapaan eduskuntapuolueiden kannatuksessa viimeiselle sijalle.

Puolueen kannatuksen kehityksessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Sen kannatus nousi edellisestä kyselystä 0,4 prosenttiyksikköä.

Liike nytin kannatus on selvästi pienempi kuin muiden eduskuntapuolueiden. Esimerkiksi toiseksi pienimmän eduskuntapuolueen kristillisdemokraattien kannatus on tasan neljä prosenttia. RKP:n kannatus on 4,2 prosenttia.

– Näyttääkin aika lailla selvälle, että liike on hiipumassa, Heinonen kirjoittaa blogissaan.

Antti Häkkänen ei ole ensimmäinen EU-maan ministeri, joka on Israelin vierailun yhteydessä tavannut ministeri Israel Katzin.
Mikko Savolan mukaan Israelin-matkaan liittyvä epäluottamuslause ontuu.
Studiossa vieraana Venäjä-tutkija Arto Luukkanen.
Mainos