Venäjän ja Valko-Venäjän tiedustelupalvelut suunnittelivat väkivaltaisia hyökkäyksiä Liettuassa asuvia valkovenäläisiä vastaan, kertoi Liettuan tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu VSD keskiviikkona.
Liettuassa asuu paljon valkovenäläisiä, ja tuhannet heistä ovat poliittisia pakolaisia.
Liettuan tiedustelun mukaan hyökkäykset valkovenäläisiä vastaan alkoivat kesällä 2024. Aluksi kohteena oli omaisuus.
– Vilnassa tehtiin useita vandalismitekoja valkovenäläiselle diasporalle kuuluviin tai sille tärkeisiin rakennuksiin. Valko-Venäjän kansalaisen omistaman kaupan oven lasi rikottiin, valkovenäläisen kappelin ikkuna ammuttiin rikki paineilma-aseella ja valkovenäläisen yhteisön ja kulttuurikeskuksen ikkunat rikottiin, kertoo VSD tiedotteessa.
Julkisiin tiloihin ilmestyi myös kirjoituksia, joissa vastustettiin Valko-Venäjän demokraattista oppositiota. Esimerkiksi yliopiston seinään ilmestyi elokuussa 2024 kirjoitus, jossa toivottiin oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskajan poistumista Vilnasta.
Liettuan tiedustelun mukaan Venäjän ja Valko-Venäjän tiedustelupalvelujen operaatiot ovat muuttuneet yhä vaarallisemmiksi. Tänä vuonna sosiaalisessa mediassa alettiin värväämään henkilöitä, jotka hyökkäisivät valkovenäläisten kimppuun rahallista korvausta vastaan.
Joissakin tapauksissa värvättyjä kehotettiin esiintymään jonkin toisen Euroopan unionin kansalaisina, jotka etsivät Vilnassa opiskelevia valkovenäläisiä esiintymään musiikkivideolle maksua vastaan. Nuoria oli tarkoitus houkutella tiettyyn paikkaan, jossa heidät pahoinpidellään. Mahdollisia tekijöitä kehotettiin tallentamaan pahoinpitely videolle.
Liettuan tiedustelun mukaan tehtävien suorittajia on etsitty venäjänkielisten Liettuan asukkaiden suosimista Telegram-kanavista ja muista sosiaalisen median ryhmistä. Värvääjät ovat yrittäneet houkutella hyökkäysten tekijöiksi myös äärioikeistolaisia.
– Tämäntyyppiset tarjoukset houkuttelevat yleensä taloudellisesti heikossa asemassa olevia ihmisiä: työttömiä, opiskelijoita, pienituloisia tai erilaisissa lyhytaikaisissa töissä työskenteleviä, kertoo VSD.
Palkkio tehtävästä maksetaan kryptovaluuttana tai muilla maksutavoilla, jotka mahdollistavat maksajan henkilöllisyyden piilottamisen. Liettuan tiedustelun mukaan palkkion suuruus vaihtelee useista kymmenistä euroista useisiin tuhansiin euroihin.