Lennokin kerrotaan lentäneen moskovalaisen asukkaan kerrostaloasuntoon Profsojuznajan kadulla ja tuhoutuneen törmäyksessä.
Moskovaan iskettiin tiistaiaamuna lennokein. Asian on vahvistanut kaupungin pormestari Sergei Sobjanin. Pormestarin mukaan useat rakennukset ovat kärsineet pienistä vahingoista. Kukaan ei tiettävästi ole loukkaantunut iskuissa.
FPRI-ajatuspajan vanhempi tutkija Rob Lee on jakanut Twitterissä venäläisten Telegram-kanavien kuvamateriaalia.
– Venäläiset kanavat kertovat, että ilmapuolustus Moskovan ympärillä yrittää ampua alas lennokkeja. Ne näyttävät samoilta lennokeilta, joita käytettiin Krasnodarissa (viime perjantaina), ja yksi oli tiettävästi aseistettu KZ-6-räjähteellä, Lee sanoo.
Ainakin kahden talon asukkaat on evakuoitu Moskovassa turvallisuussyihin vedoten. Ria Novosti -lehden mukaan yksi lennokki on osunut asuinrakennuksen ylempään kerrokseen. Rakennuksen julkisivu ja lasit tuhoutuivat iskussa.
Iskujen tarkkoja kohteita ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Moskovan alueen kuvernööri Andrei Vorobjovin mukaan useita kaupunkia lähestyneitä drooneja ammuttiin alas niiden lähestyessä Moskovaa.
Russian channels are saying that air defenses around Moscow are trying to shoot down UAVs. They look like the same UAVs used in Krasnodar and one was reportedly armed with a KZ-6. https://t.co/M3liGqHFrMhttps://t.co/UdoHcEKhuRhttps://t.co/5f7TAek6iRhttps://t.co/vkMcHUKyaq pic.twitter.com/bC2dfulp7r
— Rob Lee (@RALee85) May 30, 2023