Aivoverenkiertohäiriöstä toipuvien kielellisiä toimintoja ja sairastuneen ja läheisten psykososiaalista hyvinvointia voidaan parantaa lauluun perustuvalla kuntoutuksella, selviää Helsingin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.
Aivoverenkiertohäiriön aiheuttamasta afasiasta, eli vaikeudesta ymmärtää tai tuottaa puhuttua tai kirjoitettua kieltä, kärsii arviolta 40 prosenttia aivoverenkiertohäiriön saaneista henkilöistä. Puolella heistä oireet jatkuvat vielä vuoden kuluttua sairastumisesta. Afasia vaikuttaa laajasti sairastuneen toimintakykyyn ja elämänlaatuun ja johtaa herkästi sosiaaliseen eristäytyneisyyteen.
Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan lauluun perustuvalla ryhmämuotoisella kuntoutuksella on mahdollista tukea sairastuneen kommunikaatiota ja puheentuottoa sekä lisätä sosiaalista aktiivisuutta jopa sairauden kroonisessa vaiheessa. Myös tutkimukseen osallistuneiden läheisten kuormittuneisuuden kokemus väheni selvästi.
– Tutkimuksemme on ensimmäinen, joissa myös läheiset osallistuvat kuntoutukseen ja heidän psyykkistä hyvinvointiaan arvioitiin, kertoo tutkijatohtori Sini-Tuuli Siponkoski tiedotteessa.
Entuudestaan tiedetään, että laulutaito voi säilyä vaikeassakin afasiassa. Laulun ja kuorolaulun käyttämistä afasian kuntoutuksessa on kuitenkin tutkittu melko vähän.
– Tutkimuksessamme hyödynnettiin monipuolisesti erilaisia laulamiseen liittyviä elementtejä kuten kuorolaulua, melodista intonaatioterapiaa sekä tabletilla harjoittelua, sanoo väitöskirjatutkija Anni Pitkäniemi.
Melodisessa intonaatioterapiassa puheen tuottoa harjoitellaan vaiheittain melodiaa ja rytmiä hyödyntäen siten, että laulamisesta edetään kohti puheen tuottoa.
Tutkimuksessa kuntoutustilanteiden ohjaajina toimivat koulutettu musiikkiterapeutti ja koulutettu kuoronjohtaja.
Afasian kuntoutuksessa on käytetty puheterapian ohella jonkin verran edellä kuvattua melodista intonaatioterapiaa. Terapiaa on toteutettu yksilöterapiassa, mikä vaatii paljon resursseja.
Tuoreiden tulosten perusteella ryhmämuotoista laulupohjaista kuntoutusta kannattaisi tutkijoiden mukaan hyödyntää terveydenhuollossa osana afasiakuntoutusta.
– Puheen tuottamisen harjoittelun lisäksi ryhmämuotoinen kuntoutus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden vertaistukeen niin sairastuneille kuin heidän läheisilleen, Sini-Tuuli Siponkoski toteaa.