HUS-yhtymän diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen (kok.) mukaan on turha odottaa, että sote-uudistus parantaisi hoitoon pääsyä tai vanhusväestön palveluja.
Lehtosen mukaan uudistuksen keskeisenä ongelmana on kannustimien puute.
– Tämä ongelma tuotiin useaan kertaan esiin taloustieteen asiantuntijoiden toimesta, kun (Sanna) Marinin (sd.) hallituksen sote-uudistusta eduskunnassa käsiteltiin. Kannustimien puute ilmenee selvimmin siinä, että uudet hyvinvointialueet saavat rahoituksensa väestön sairastavuuden ja väestömäärän perusteella. Niiden palvelutuotannon määrä tai laatu ei vaikuta millään tavoin rahoitukseen, Lehtonen kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.
Hänen mukaansa päinvastoin palvelutuotanto aiheuttaa hyvinvointialueille vain kustannuksia.
– Parhaan taloudellisen tuloksen hyvinvointialue saa nyt aikaiseksi, kun se ottaa rahoituslain lupaamat rahat valtiovarainministeriöstä, mutta tuottaa mahdollisimman vähän palveluja väestölleen.
Lehtonen huomauttaa, että sote-uudistuksen on tarkoitus integroida sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Uusien valtavien työnantajien pitäisi antaa niin sanotusti ”leveämmät hartiat” palvelujen tuottamiseen.
– Valitettavasti isot organisaatiot jakautuvat aina osiin, ja kun rahoituksesta ja resursseista on pulaa, käy helposti niin, että organisaation eri osat haluavat työntää kuluja ja vastuita toisilleen. Ainakaan tällä hetkellä ei hyvinvointialueiden sisällä ole toimivia malleja sille, millä organisaation osia tai yksittäisiä työntekijöitä palkittaisiin tuottavuuden paranemisesta, hyvistä hoitotuloksista taikka asiakastyytyväisyyden paranemisesta.
Nämä ovat kaikki Lehtosen mukaan niitä asioita, joilla yksityinen palvelutuotanto ylläpitää ja parantaa toimintaansa.
– Itse asiassa sote-uudistukseen liittyvä palkkaharmonisaatio toimii negatiivisena kannustimena työn tuottavuuden lisäämiseen. Lähtökohtana palkkaharmonisaatiossa kun on, että hyvinvointialueen kaikille samassa tehtävässä toimiville työntekijöille maksetaan samantasoista peruspalkkaa. Jos työnantaja on erehtynyt korottamaan tehokkaan työntekijän palkkaa yli yleissitovan työehtosopimuksen tason, ovat vähemmänkin tehokkaat työntekijät nyt oikeutettuja samaan palkkatasoon. Muutoin työnantajaa voidaan syyttää työsyrjinnästä. Hyvän työntekijän mahdollisuudet tässä järjestelmässä lisäpalkan saamiseen ovat valitettavan vähäiset, mikä entisestään heikentää työn tekemisen kannustavuutta.
Kirjoituksessaan Lehtonen vertaa tilannetta klassiseen Pekka-korttipeliin, jossa pelaajat yrittävät välttää kyseisen kortin jäämistä pelin päättyessä itselleen.
Kun rahoituksesta ja resursseista on pulaa ja kannustimet puuttuvat, voi hyvinvointialueiden johtamisesta muodostua hänen mukaansa pelin kaltainen näytelmä, jossa hyvinvointialueiden eri palvelulinjojen johtajat pyrkivät työntämään vastuuta toisilleen.
– Uudenmaan erillisratkaisu tarjoaa tällaiseen peliin erityisen hyvät mahdollisuudet, kun Uudenmaan eri hyvinvointialueiden, Helsingin ja HUSin pitäisi laatia yhteinen palvelujen järjestämissopimus ja myös kohdentaa investointien rahoitus kullekin toimijalle.
Suurimpia häviäjiä Lehtosen mukaan tässä ”pelissä” ovat todennäköisesti lopulta yhtä lailla niin veronmaksajat, potilaat, vanhukset kuin sosiaalihuollon asiakkaat.
