”Laskeutuminen kuin oppikirjasta” – historiallinen kuulento palasi

Laskeutuminen tapahtui kello 3.07 Suomen aikaan.
Laskeutuminen Tyynellemerelle Kalifornian edustalla. AFP / LEHTIKUVA / BILL INGALLS/NASA
Laskeutuminen Tyynellemerelle Kalifornian edustalla. AFP / LEHTIKUVA / BILL INGALLS/NASA

Artemis II -kuulento on palannut onnistuneesti Maahan “oppikirjamaisen” laskeutumisen jälkeen. Historiallinen kymmenen päivän mittainen avaruuslento on näin saatu päätökseen, kertoo BBC.

Tiimi laskeutui Tyynellemerelle lähellä Yhdysvaltain Kalifornian rannikkoa perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 3.07 Suomen aikaa. Paluuseen sisältyi rutiininomainen, mutta jännittävä kuuden minuutin viestikatkos.

Komentaja Reid Wiseman vahvistaa tiimin olevan hyvässä kunnossa.

– He ovat onnellisia ja terveitä, Nasa kertoo.

Artemis II teki historiaa viemällä astronautit ennätyksellisen kauas Maasta, noin 407 000 kilometrin etäisyydelle.

Nasan mukaan onnistunut paluu merkitsee uuden aikakauden alkua ihmiskunnan avaruustutkimuksessa.

Yhdysvaltalaiset suojelevat öljy-yhtiöidensä etua, ja Patriot-ohjuksia tavoitteleva Kiova suostui pyyntöön.
Seuraavaa yhtä syvää pimennystä odotetaan saadaan odottaa vuoteen 2036 asti.
Lähteen mukaan yhdysvaltalaisyritykset pelkäisivät Ukrainan valmistavan lisenssillä Patriot-ohjuksia halvemmalla ja tehokkaammin.
Mainos