Länsi ei uskalla yrittää muuttaa Venäjän käytöstä, ja se maksaa Ukrainassa ihmishenkiä, arvelee Chatham House -ajatuspajan turvallisuuspolitiikan tutkija Keir Giles CNN:lle.
Viime viikkojen aikana Venäjä on iskenyt ohjuksilla ja drooneilla lukuisiin siviilikohteisiin ympäri Ukrainaa. Samanlaisia iskuja nähtiin myös viime talvena. Sen sijaan, että niistä olisi opittu, länsi näyttää toistavan samat virheet kuin viime vuonna.
Viime talvena länsi keskittyi korvaamaan Venäjän tuhoamaa infrastruktuuria, tänä vuonna painopiste on ollut ilmatorjuntajärjestelmien toimittamisessa. Kumpikaan näistä strategioista ei kuitenkaan ratkaise ongelman juurisyytä.
Tiivistettynä, Ukraina ei voi olla kuin nyrkkeilysäkki, jota Venäjä saa hakata mielin määrin.
Tällä hetkellä Venäjällä ei ole minkäänlaista kannustetta lopettaa iskujaan. Länsi elää harhakuvitelmassa, jonka mukaan sillä ei ole mitään mahdollisuuksia painostaa Venäjää muuttamaan toimintaansa.
Yksi nyt käytävän sodan vastenmielisimmistä piirteistä onkin se, kuinka länsimaat katsovat hiljaa vierestä, kun Venäjä ampuu omalta maaperältään ohjuksia asuintaloihin. Tämän jälkeen Ukrainaa kielletään kohdistamasta iskujaan Venäjälle.
Venäjälle siis annetaan turva-alue, josta se voi kohdistaa iskujaan Ukrainaan ilman pelkoa vastatoimista.
Tämä lännen lamaannus johtuu virheellisestä käsityksestä, jonka mukaan Venäjä on liian iso, vahva ja epärationaalinen toimija, jotta sen toimintaa voitaisiin ulkopulelta muuttaa. Venäjän toiminta siis otetaan annettuna, jonka vuoksi lännen toiminta on auttamattoman reaktiivista. Päälle tulee vielä pelko Venäjän ydinaseista.
Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. Samalla kun hän on luvannut tukea Ukrainaa niin pitkään kun on tarve, painottaa hän samalla, että amerikkalaisilla asejärjestelmillä ei saa iskeä Venäjällä sijaitseviin kohteisiin.
Vaikka Yhdysvallat onkin kieltänyt ohjustensa käytön Venäjällä sijaitseviin kohteisiin, olisi lännellä silti vipuvoimaa vaikuttaa Venäjän toimintaan. Länsi voisi esimerkiksi toimittaa Ukrainalle pitkän kantaman ohjuksia tai hävittäjiä tai uhata Venäjää sen jäädytettyjen varojen takavarikoinnilla.
Kun Venäjällä ymmärretään, että sen toiminta johtaa ei-toivottuihin seurauksiin, olisi lännellä vahvempi vipuvarsi pyrkiä muuttamaan Venäjän toimintaa. Jostain syystä tätä mahdollisuutta ei uskalleta tai haluta hyödyntää.
Kun Bidenin varovaisuuden yhdistää kongressin republikaanien vastahakoisuuteen tukea Ukrainaa, voidaan päätellä, että Yhdysvalloissa vallanpitäjät eivät pidä Venäjän tappiota strategisten intressien mukaisena. Tämä taas osoittaa, että Venäjän mahdollisen voiton seurauksia ei osata tai haluta ymmärtää.
Nykytilanne muistuttaakin huolestuttavan paljon toista maailmansotaa edeltänyttä tilannetta, jossa Yhdysvallat uskotteli itselleen, ettei sen tarvitse välittää muualla käytävistä sodista.
On kuitenkin selvää, että Yhdysvaltojen nykyinen strategia, jossa eskalaation välttäminen, pakotteet ja maltillinen Ukrainan aseistaminen, on epäonnistunut. Siksi onkin positiivista huomata, kuinka Euroopan maat ovat alkaneet heräämään Ruususen unestaan ja panostamaan yhä enemmän puolustuskykyynsä.
Euroopan maiden onkin nyt otettava suurempi vastuu siitä, miten Ukrainan sota lännessä ymmärretään. Venäjä käy sotaa koko globaalia järjestelmää vastaan, joka on taannut Eurooppaan rauhan vuosikymmenten ajan. Tuota järjestelmää on nyt puolustettava yhä tarmokkaammin.
Ukrainassa tuon halu puolustaa tuota järjestelmää realisoituu karulla tavalla: Mitä haluttomampi länsi on seisomaan sen takana, sitä enemmän ukrainalaisia miehiä, naisia ja lapsia kuolee.
