Verkkouutiset

Jouluvaloja ikkunoissa Espoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Lahjoitatko sähkötukesi Ukrainaan?

BLOGI

Kukapa ei ottaisi rahaa vastaan, jos voi uskotella itselleen, että joku muu sen lopulta maksaa.
Antti Marttinen
Antti Marttinen
Kirjoittaja on viestintäyrittäjä ja Taloustaidon ex-päätoimittaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kun maan hallitus onnistui joulun alla kyhäämään kokoon uuden (juuri vaalien kynnyksellä jaettavan) satojen miljoonien sähkötuen kaikkien jo syksyllä päätettyjen tukien lisäksi, moni huokaisi helpotuksesta. Ovathan jyrkästi kohonneet sähkölaskut käyneet osalle suomalaisista todella raskaiksi.

Tuoreiden kyselyjen mukaan sähkötuilla onkin laaja kannatus. Kukapa ei ottaisi rahaa vastaan, jos voi uskotella itselleen, että se kuuluisa joku muu sen lopulta maksaa? Ja kuten sanottu, osa meistä tukea oikeasti tarvitseekin. Kuinka pieni tai suuri osa, siitä ei ota selvää Erkkikään. Eikä näköjään edes Sanna tai Mika.

Toisaalta on myös nostattanut kiukkua, että tukea valuu todennäköisesti satoja miljoonia myös sellaisille äveriäille, jotka eivät sitä lainkaan tarvitse, mutta ottavat toki ihan mielellään vastaan. Sellaista järjestelmää ei pidetä terveenä, joka ensin verottaa ankarasti, ja sitten muka armeliaasti palauttaa osan rahasta tukiaisina.

Poliittiset päättäjät valittavat, että tuen parempi kohdistaminen on ihan mahdottoman vaikeaa, vaikka hyvin tietävät, että kaikkein suurimmat tuet taitavat mennä hienostoalueiden isojen omakotitalojen omistajille, jotka saavat parhaassa tapauksessa apurahaa myös loma-asuntonsa ja/tai lapinmökkinsä talvilämpimänä pitämiseen.

Mikä avuksi, eikö todellakaan ole mitään keinoja?

Yksi ehdotettu tapa hieman tasoittaa tilannetta olisi tehdä sähkötuesta verotettavaa tuloa. Näin voisi ajatella verotuksen progression palauttavan takaisin suuremman osan hyvätuloisen kuin pienituloisen saamasta tuesta. Tuen määrässä voisi sitten huomioida, että osa tulee valtiolle veroina takaisin.

Kuullostaa hyvältä? Paitsi että kun jo keskipalkkaisen marginaaliveroprosentti on 50 prosentin tienoilla, tasaus jäisi lopulta lähes kosmeettiseksi, eikä siksi maksa vaivaa.

Pitäisi keksiä jotain tehokkaampaa. Olisiko median taipumuksesta tehdä kaikenlaisia listauksia jotain apua?

Entä, jos sähkötukea pitäisi hakea ja hakemukset olisivat julkisia? Ajatusleikkinä tämä vaikuttaisi hyvin toimivalta. Mediat kaivaisivat syksyn veropäivän listauksensa esiin, vertaisivat niitä sähkötukea hakeneiden listaan ja ripustaisivat ahneimmat häpeäpaaluun koronatukia nostaneiden taiteilijoiden seuraan. Ainakin joku ehkä jättäisi itselleen turhan tuen hakematta välttyäkseen tältä ikävältä julkisuudelta. Tai ei viitsisi vaivautua (omalta kannaltaan) pikkurahojen vuoksi.

Tämä ajatus todennäköisesti kaatuisi siihen liittyvään massiiviseen byrokratiaan sekä hakijoiden että myöntäjien kannalta.

Vielä jää kuitenkin vapaan kansalaistoiminnan mahdollisuus.

Siihen tarvitaan vaikkapa tulotilastojen kärjessä vuodesta toiseen esiintyviä Supercellin miehiä, jotka ovat tunnetusti kiitollisia siitä, että ovat saaneet käydä ilmaiseksi koulunsa Suomessa ja voivat muutenkin nauttia kaikista hyvinvointivaltion eduista, joihin myös sähkötuet kuuluvat.

He voisivat nyt pistää pystyyn ja rahoittaa massiivisen media- ja somekampanjan ”Lahjoitan koko sähkötukeni Ukrainaan.” Hyvän esimerkkinsä voimalla – ja median aktiivisella seurannalla – he voisivat aikaansaada jopa miljoonien arvoisen lahjoitusten vyöryn. Sometähdet kehuisivat lahjoitusideaa ja julkkikset voisivat tarjota nimeään mukaan lahjoittajien listaan.

Kuten olemme uutisista huomanneet, Ukrainassa sähkötukea todella tarvitaan. Enemmän kuin vaikka Westendissä tai Marjaniemessä.

Tosin ehkä tuo toive miljoonalahjoituksista Ukrainaan on sittenkin vähän ylimitoitettu? Nimittäin kansalaisilla puheet ovat helposti tekoja suuremmat.

Usein esimerkiksi keskustelupalstoilla törmää kommentteihin, että ”emme tarvitse lapsilisiä” tai että ”olen valmis maksamaan enemmän veroja, jotta se ja se hyvä tarkoitus toteutuu.” Tällaiset ajatukset olisi helppo myös toteuttaa lahjoittamalla rahaa Valtiokonttoriin.

Tänä vuonna tällaisia lahjoituksia on jouluun mennessä tehty valtiokonttorin antamien tietojen mukaan 6273,31 euroa. Vielä puuttuu miljoonatasosta.

Mutta ehkä nyt on toisin? Aloitan itsestäni. Lupaan lahjoittaa kaikki saamani sähkötukiaiset Ukrainaan. Entä sinä?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)