Verkkouutiset

Alasammuttu Shahed-lennokki. / RFERL / twitter

Lähes kaikki tuhotaan – Iranin lennokkeja ammutaan alas rynnäkkökivääreillä

Venäjän kerrotaan iskevän Shahed-itsemurhalennokeilla eri suunnasta kuin aiemmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan ilmatorjunta on pudottanut viime viikkoina lähes kaikki Iranin Venäjälle toimittamat lennokit, joilla on yritetty iskeä energiainfrastruktuuria ja muita kohteita vastaan.

Lennokkeja on lisäksi kaapattu ukrainalaisjoukkojen käyttämillä häirintälaitteilla. Monet niistä ovat päätyneet teknikkojen tutkittavaksi.

Radio Free Europe esittelee videoreportaasissa eri puolilla rintamaa pudotettuja Shahed-131- ja Shahed-136-itsemurhalennokkeja. Iranin on havaittu käyttäneen laitteissa runsaasti länsimaista teknologiaa maata vastaan kohdistetuista pakotteista huolimatta.

– Suurin osa komponenteista oli tuotu maahan Japanista, Kiinasta ja Yhdysvalloista. Toimitimme ne ulkomaisille kumppaneillemme, jotta näiden osien vienti Iraniin kiellettäisiin, eikä näitä voitaisi enää käyttää meitä vastaan, Ukrainan asevoimien asiantuntija toteaa.

Venäjä on muuttanut viime aikoina lennokkien käyttöä koskevaa taktiikkaansa. Aiemmin suurin osa hyökkäyksistä tehtiin etelästä käsin, mutta painopiste on siirtynyt Ukrainan pohjoisrajalle.

Ukraina on vastannut tilanteeseen kouluttamalla rajavartijoita pudottamaan itsemurhalennokkeja rynnäkkökivääreillään. Tähystäjät ilmoittavat lähestyvien lennokkien suunnan ja arvioivat korkeuden lasermittarien avulla. Shahed-droonit lentävät usein noin 150 metrin korkeudessa.

– Kun ensimmäiset lennokit lähetettiin viime vuonna, emme tienneet miten niitä pitäisi torjua. Mutta harjoittelun jälkeen aloimme pudottaa niitä, rajavartija Denys sanoo RFE:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)