Monen suomalaisen usko työssä jaksamiseen horjuu jo nykyisellä eläkeiällä, selviää Lähi-Tapiolan kyselystä.
LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia työelämässä olevista piti melko tai erittäin epätodennäköisenä, että jaksaisi työssä nykyiseen eläkeikään asti. Epävarminta luottamus omaan jaksamiseen oli 45–54-vuotiailla, joista 35 prosenttia epäili jaksamistaan. Sen sijaan 55–64-vuotiaista näin arvioi 13 prosenttia.
Valtiovarainministeriö esitti viime viikolla eläkeiän nostamista asteittain 70 vuoteen.
– Eläkeiän nostaminen ei vielä takaa sitä, että ihmiset pystyvät jatkamaan työssä pidempään. Kyselymme perusteella lähes joka kolmas pitää jo nyt epätodennäköisenä, että jaksaisi työssä eläkeikään asti. Jos työuria halutaan pidentää, pitäisi puhua myös siitä, miten ihmiset pidetään työkykyisinä, LähiTapiola Henkiyhtiön johtaja Eeli Hulmi toteaa tiedotteessa.
Jaksamistaan epäilevistä 37 prosenttia piti nykyistä eläkeikää liian korkeana. Fyysisen terveytensä kestämistä epäili 33 prosenttia ja henkistä jaksamistaan 23 prosenttia. Huoli korostui taloudellisesti tiukilla olevilla: kulutuksestaan ajoittain tinkimään joutuvista 53 prosenttia epäili jaksavansa eläkeikään asti, kun erinomaisesti toimeen tulevista vastaava osuus oli 19 prosenttia.
Hulmi muistuttaa, että työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on lisääntynyt yli 60-vuotiailla vuoden 2017 eläkeuudistuksen jälkeen. Vuonna 2025 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 19 322 henkilöä, joista yli 40 prosenttia oli vähintään 60-vuotiaita.
LähiTapiolan kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Verian huhti–toukokuussa 2026. Siihen vastasi 1 028 suomalaista, joista 418 oli työelämässä.