Suomen tietotoimiston entisen päätoimittajan Kari Väisäsen paljastus vuonna 1998 alkaneen hiihdon doping-jupakan lähteistä koskettaa hiihdon lisäksi myös journalismin etiikkaa.
Väisänen kertoi pari viikko sitten, että kansanedustaja ja urheiluvaikuttaja Ilkka Kanerva (kok.) olisi ollut yksi lähteistä. Kanervan tiedot vaikuttivat siihen, että Väisänen päätti julkaista Johanna Aatsalon tekemän jutun, jonka mukaan hiihtäjä Jari Räsänen olisi ostanut varastettua kasvuhormonia.
STT:n tuoreen jutun mukaan Väisänen oli luvannut neljä vuotta sitten menehtyneelle Kanervalle, ettei hän paljasta tämän henkilöllisyyttä.
Pitävä lähdesuoja on yksi läntisen journalismin kulmakivistä. Ilman sitä journalistien ja yleisön mahdollisuudet saada tietoja olisivat huomattavasti kapeammat.
Lähdesuoja on säädetty vahvaksi. Tuomioistuin voi pakottaa toimittajan kertomaan lähteensä, jos käsiteltävänä on rike, josta maksimirangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.
Toimittajien lisäksi lähdesuoja on tarpeellinen tietysti lähteille. Virkamiehet ja muut tiedontuojat voivat luottamuksellisesti kertoa epäkohdista ja keskeneräisistä hankkeista pelkäämättä kärähtämistä.
Lähdesuojan merkitystä korostaa median muuttuminen. Yhä enemmän tietoa liikkuu perinteisen journalismin ohi yleisölle. Jos lähdesuoja ei ole uskottava, se vaikeuttaisi journalistien tiedonhankintaa.
Yleensä journalistit pitävät tiukasti kiinni lähdesuojasta. Se tarkoittaa myös sitä, että lähdettä ei välttämättä tarvitse kertoa toimitukselle. Julkaisupäätöksen tekevän päällikön on silloin vain luotettava alaisensa ammattitaitoon.
Minulla on kokemuksia yrityksistä murtaa lähdesuoja. Yksi hauskimmista oli, kun vuodosta hermostunut ministeri määräsi virkamiehen selvittämään lörpöttelijän henkilöllisyys. Tehtävän sai henkilö, joka oli uutisen lähde.
Myös valehtelijalla on lähdesuoja siinä tapauksessa, että toimittaja on uskonut ja julkaissut palturia. Journalistin pitää kestää virheensä eikä polkea itseään suohon vyöryttämällä syy lähteen niskaan.
Suuri kysymys on, toimiko Väisänen journalismin etiikan vastaisesti? Kyllä ja ei.
Väisänen pitää Kanervaa lähteenä, jonka hän oli luvannut salata. Sekin on yleinen käytäntö, ettei lähdesuoja poistu kuolemassa. Lisäksi Kanervan tiedot vaikuttivat Väisäsen päätökseen.
Kanerva ei kuitenkaan ollut alkuperäinen lähde. Jutun tekijä Aatsalo oli saanut tietonsa muualta. Hän on vaiennut lähteistään.
Lähteellä on aina motiivi. Väisänen oli varmasti tästä tietoinen, vaikka perimmäinen tarkoitus ei olisi selvinnytkään.
Kanervan nimen tultua julki alkoi motiivin kaivelu. Olisiko Kanerva halunnut murentaa hiihtoliiton silloisen puheenjohtajan Esko Ahon ja hänen puolueensa keskustan mahdollisuuksia 1999 eduskuntavaaleissa ja seuraavan vuoden presidentinvaaleissa.
Oliko Kanervalla joitain omia tavoitteita urheiluyhteisöissä. Ehkä Kanerva vain halusi väärintekijät vastuuseen.
STT:n doping-uutisen julkaiseminen oli oikea päätös. Väisänen päätti julkaista jutun riippumatta siitä, miksi Kanerva jakoi tietonsa hänelle.
Uutisessa asian merkitys ratkaisee. Viestinviejien tarkoitusperät ovat toissijaisia. Jos ne estäisivät merkittävän tiedon jakamisen, lehtien sivut olisivat aika tyhjiä journalismista.
STT:n jutussa totuus ja journalismi voittivat. Uutinen olisi voinut jäädä julkaisematta ilman tukevaa lähdesuojaa, jonka rapauttaminen olisi vaaraksi journalismille, yleisön oikeudelle saada oikeata tietoa ja myös toimivalle kansalaisyhteiskunnalle.