Bayerin tehtaan pakkaamo syyskuussa 2023. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

Lääketeollisuudessa investoitiin lähes puoli miljardia euroa viime vuonna

Vuoteen 2030 mennessä alan investoinnit on tarkoitus nostaa miljardiin euroon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuonna 2024 lääketeollisuuden investoinnit olivat 459 miljoonaa euroa, ilmenee Lääketeollisuus ry:n toimialakyselystä. Investoinnit pysyivät samalla tasolla kuin vuonna 2023.

Kokonaisinvestoinneista lääketeollisuus investoi 232 miljoonaa euroa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Merkittävä osa tutkimusinvestoinneista kohdistuu kliinisiin lääketutkimuksiin.

Tutkimusinvestoinnit pysyivät aiemmalla tasollaan. Tuotantoinvestoinnit olivat 222 miljoonaa euroa ja samoin edellisvuoden tasolla. Rekisteritutkimuksiin investoitiin 4,5 miljoonaa euroa.

Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen kertoo luvanneensa valtiovarainministeri Riikka Purralle (ps.) ja koko valtioneuvostolle, että alan kokonaisinvestoinnit nostetaan miljardiin euroon vuosikymmenen loppuun mennessä.

–  Olemme puolivälissä tätä matkaa miljardin euron tavoitteeseen, toimintaympäristön suotuisaa kehittämistä on määrätietoisesti jatkettava, Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Virolainen sanoo tiedotteessa.

Selvästi positiivisena kehityksenä kysely kertoi, että lääketeollisuuden yritykset arvioivat investointiensa kasvavan vauhdilla parin seuraavan vuoden aikana. Vastaajien olettamat tulevien investointien määrästä ovat aiemmin vastanneet hyvin toteumia. Lääketeollisuus ry tulkitsee kasvulle nyt avautuvan ikkunan, joka on osattava hyödyntää.

– Lääkeyritykset arvioivat investoivansa Suomeen lähes 269 miljoonaa euroa kahden seuraavan vuoden aikana. Edellisenä vuonna vastaava arvio oli 206 miljoonaa euroa. Näiden investointien lopullinen toteutuminen on kiinni monesta seikasta. Suomen on oltava kiinnostava markkina ja toimintaympäristö kansainvälisille yrityksille, Virolainen toteaa.

Lääketeollisuus pitää tärkeänä koko toimialan suomalaisen ekosysteemin kehittämistä. Uusien innovaatioiden käyttöönotto mahdollistaa kasvavat tutkimusinvestoinnit, jotka puolestaan vetävät parhaimmillaan perässään tuotantoinvestointeja.

– On sekä potilaiden saaman hoidon, terveydenhuollon kehittämisen että koko yhteiskunnan näkökulmasta tärkeää, että Suomi nähdään kiinnostavana lääkemarkkinana ja tutkimusmaana jatkossakin. Innovaatioiden käyttöönottoa on sujuvoitettava ja nähtävä lääkkeet pidempiaikaisena investointina lyhytaikaisen kustannuksen sijaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)