Kuolleista linnuista löydetty herkästi tarttuvaa virusta

Ruokaviraston mukaan virus ei ole ihmiselle vaarallinen.
Pulu eli kesykyyhky kyhjöttää sateisessa säässä maahan pudonneiden lehtien keskellä Helsingissä 29. lokakuuta 2022., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Pulu eli kesykyyhky kyhjöttää sateisessa säässä maahan pudonneiden lehtien keskellä Helsingissä 29. lokakuuta 2022., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tampereen keskustasta kuolleina löydetyistä kesykyyhkyistä eli puluista on löydetty lintujen herkästi tarttuvaa ortoavulavirusta. Asiasta kertoo Ruokavirasto tiedotteessa.

Virusta löydettiin neljästä samalta alueelta joulukuun puolivälissä kuolleena löydetystä linnusta.

Samaa virusta todettiin joulukuun alkupuolella myös Lempäälässä, ja myös syyskuussa 2022 todettiin viruksen aiheuttamaa pulujen kuolleisuutta.

Ruokaviraston mukaan virus ei ole vaarallinen ihmiselle. Siipikarjassavirus aiheuttaa Newcastlen tautia, joka on vakava eläintauti. Oireina voi olla lentokyvyttömyyttä, apaattisuutta ja hermostollisia oireita sekä lintujen kuolemia.

Virus voi aiheuttaa ihmiselle silmän sidekalvon tulehdusta, mutta tartunnat ovat harvinaisia, ja vaativat yleensä läheistä kontaktia tartuntaa kantavaan lintuun.

Kuollutta lintua ei saa koskea ilman hansikkaita

Yksittäiset kaupunkialueelta kuolleena löytyneet linnut voi Ruokaviraston mukaan poimia muovipussiin ja laittaa sekajätesäiliöön, mutta ei biojätteisiin. Syrjemmällä, esimerkiksi metsässä, kuolleen linnun voi jättää luonnon hajottajaeliöstön ruoaksi.

Jos maastosta löytyy useita kuolleita lintuja tai lintuja, joilla on vakavaan sairauteen viittaavia oireita, tulee ottaa yhteyttä paikalliseen virkaeläinlääkäriin, joka huolehtii tarvittaessa näytteenotosta ja ohjeistaa muista tarvittavista jatkotoimenpiteistä. Kuolleita tai sairaita lintuja on aina syytä käsitellä hansikkaat kädessä. Kädet pestään lintujen käsittelyn jälkeen huolellisesti vedellä ja saippualla. Käsien desinfiointiin tarkoitettua desinfektioainetta voi käyttää käsien pesun jälkeen.

Tutkijat tekivät uuden havainnon punkkien siirtymisestä ihmisiin.
Jättiputkien torjunta kannattaa aloittaa kasvien ollessa vielä pieniä.
Steriilit koirashyttyset eivät pistä ihmistä, eivätkä levitä tauteja.
Mainos