Kuntien työttömyyssakot paisuvat – Yle: Summa voi nousta 900 miljoonaan

Työtön voi maksaa kunnalle 4 200 euroa vuodessa.
Työnhakua tietokoneella. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Työnhakua tietokoneella. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Työnhakua tietokoneella. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Työnhakua tietokoneella. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ

Kuntien maksamat niin sanotut sakkomaksut työttömyydestä voivat nousta tänä vuonna noin 900 miljoonaan euroon, kertoo Yle.

Kuntaliiton arvion mukaan summa kasvaisi viime vuodesta sadalla miljoonalla eurolla.

Kunnat joutuvat korvaamaan Kelalle osan työttömyysetuuksista työttömyyden pitkittyessä. Vuoden 2025 alussa voimaan tullut TE-uudistus kasvatti kuntien vastuuta ja aikaisti maksujen alkamista 300 työttömyyspäivästä sataan päivään.

Kuntaliiton kehityspäällikön Mikko Mehtosen laskelmien mukaan yksi työtön maksaa kunnalle ensimmäisen työttömyysvuoden aikana keskimäärin noin 900 euroa. Kun työttömyys on jatkunut yli kaksi vuotta, kunnan maksu voi nousta keskimäärin 4 200 euroon vuodessa henkilöä kohden.

Kasvu näkyy etenkin Tampereella, jossa työttömyyssakkojen ennustetaan nousevan tänä vuonna 55 miljoonaan euroon.

Maksut ovat kaksinkertaistuneet TE-uudistuksen jälkeen myös Turussa ja Porissa. Verkkouutiset kertoi aiemmin rakennemuutoksesta kärsineen Porin korkeasta työttömyydestä. Kaupungin haasteita ovat lisäksi suppea koulutustarjonta ja nuorten poismuutto.

Pitkäaikaistyöttömistä aiheutuu noin 80 prosenttia kuntien työttömyysetuuksien maksuosuuksista. Heinäkuussa pitkäaikaistyöttömiä oli Suomessa 146 000 eli yli 17 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuntien taloutta rasittaa lisäksi verotulojen menetys. Mehtosen mukaan yksi työtön merkitsee kunnalle keskimäärin noin 2 500 euron menetystä kunnallisverotuloissa vuodessa.

Kuntaliiton mukaan talouden kasvukäänne ei vielä tänä vuonna ehdi näkyä kuntien työttömyysmenojen laskuna, sillä työllisyys reagoi talouden muutoksiin yleensä viiveellä.

Timo Heinonen vaatii valtiolta kiireellistä korjausrahaa, jotta kuntien ikääntyviä uimahalleja, jäähalleja ja liikuntapaikkoja ei jouduta ajamaan alas.
Mainos