[vc_row][vc_column][vc_column_text]Ruokaan törmää yllättävän usein myös taiteessa. Enpä ole montaakaan taidenäyttelyä kiertänyt, jossa ei olisi yhtäkään ruokaan liittyvää teosta. Taiteessa ruokailusta voi nauttia kylläisenäkin. Kerran löysin myöhäiskeskiaikaisen Pieter Bruegel vanhemman teoksen maalaishäistä (The Peasant Wedding, 1567) kierrellessäni Wienin taidehistoriallisessa museossa. Jokin maanläheisen hääjuhlan tunnelmassa pysäytti minut pidemmäksi aikaa tämän murretuin värein maalatun teoksen äärelle.
Amatöörin silmäni ei ollut ihan sokea, sillä teos osoittautui arvostetun flaamilaistaiteilijan yhdeksi tunnetuimmista teoksista. Teoksen kuvailussa kiinnitetään usein huomiota ilmeiseen kontrastiin vihreää kangasta vasten kuvatun yksinäisen morsiamen seesteisen hiljaisuuden ja riehakkaan juhlinnan välillä.
Taiteentuntijat tuntuvat olevan edelleen epätietoisia siitä, mitä tämä vertauskuvistaan ja usein jopa moralisoivista teoksistaan kuuluisa taiteilija haluaa tällä teoksellaan viestiä katsojalle. Siinä on nähty paheksuntaa silloista nykyelämää kohtaan, jossa avioliiton sakramentti on alistettu tekosyyksi juhlinnalle ja ylensyönnille.
No, saatan tietysti minäkin olla juuri noita itseään hemmottelevia ylensyöjiä, mutta minä näin teoksen rehevänä kuvauksena siitä, kuinka ihmiset kerääntyvät yhteen jakamaan iloaan, juhlimaan ja syömään. Minulle teos kuvaa paitsi tuota nimenomaista menneen ajan häämenoja, myös yleisesti ihmisen suhdetta ruokaan, joka on samalla kertaa sekä vahvasti yhteisöllinen että hyvin intiimi ja yksityinen.
Ensivaikutelma teoksesta on iloisen meluisa ja hälyisä, jossa soitto soi, kipot ja kupit kilisevät ja puheensorina surisee koko seurueen yllä. Yhtäkkiä soitto tuntuu kuitenkin hiljenevän ja yleinen hälinä taukoaa. Lähellä olevien huomio kiinnittyy puurokulhoihin, joita juuri kannetaan saranoiltaan nostetun oven päällä sisään juhlatilaan. Soittajakin lopettaa soittonsa ja katseet kääntyvät kohti ruoantuojia. Yksi henkilö pöydän äärestä keskittyy jakamaan puurokulhoja muulle pöytäseurueelle.
Yhdessä olon ja jakamisen hetkessä on kaikki aistimukset läsnä: kuulo (musiikki, hälinä, puheensorina, astioiden kilinä ja kolina, juoman kaatamisen lorina …), näkö (katse kohdistuu ruokiin ja juomiin) ja hajuaistit (häätilan virkaa toimittavan ladon lemut ja ruoan tuoksut). Kohtauksista välittyy myös tuntoaistimus, kun katsoja tuntee käsissään puun karheuden, oluttuopin viileyden ja puurokulhon lämmön. Myös makuaistimus, tai oikeastaan sen aavistus, välittyy kuvista.
Nämä kaikki aistimukset pohjautuvat meidän jokaisen henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan, jotka nousevat esiin, kun uppoamme itse kukin taulun tunnelmaan. Tästä ruokanautinnossa onkin usein kyse: liitämme aistimuksemme hetken tunnelmaan, sekä henkilökohtaisiin muistoihin pohjautuviin assosiaatioihin. Tämä tekee ruokailuhetkestä samalla kertaa sekä yhteisöllisen että hyvin henkilökohtaisen kokemuksen.
Ruokailuhetki on kokonaisvaltainen kokemus, joka koetaan paitsi ihanana nälän tunteen tyydyttämisenä, myös tunnelmina ja aistimuksina. Se liittyy yhdessä olemiseen niin arjessa kuin juhlatilanteissakin.
Katsokaa pienen lapsen keskittynyttä olemusta, kun hän puoliksi syöty leipä sylissään kaapii halaamaansa puurokulhoa tyhjäksi. Vieressä mies on yhtä lailla keskittynyt kaatamaan ruukusta olutta tuoppiinsa. Näette, kuulette, tunnette, haistatte ja maistatte ruoan heidän kanssaan.
Lapsen ympärillä kaikki äänet ovat kuitenkin vaimentuneet, kun hän keskittyneesti imeskelee puuroa sormestaan. Keskellä häähulinaa hänen hetkensä on intiimi ja yksityinen. Samalla tavalla yksityinen ja pohjimmiltaan henkilökohtainen on jokaisen ruokailijan kokemus: lapsi ja puurokulho, mies ja olutruukku, mies ja puurokulho, …
Näin syksyn kynnyksellä on monta hyvää syytä kerääntyä yhteen juhlimaan. Jos ei häitä, rapujuhlia tai muita pippaloita ole tiedossa, tai jos vatsa on jo täynnä, aina voi hakeutua taideteosten äärelle ja ryhtyä mielikuvajuhlijaksi.
The Peasant Wedding –teoksen ja sen lyhyen kuvauksen löytää mm näiden linkkien takaa: Google, Wikipedia[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][vc_column_text][avatar user=”anu-hopia” size=”medium” align=”center”]Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.[/avatar][/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
Lisää Anu Hopian ruoka-artikkeleita
[verkkojulkaisut tag=”anuhopia”]