Vaalien alla johtavat poliitikot hokevat, että vaalitulos tai ohjelma vaikuttaa hallituksen kokoonpanon. Kumpi ratkaisee, se riippuu vaaliasetelmasta.
Hallitusta ei voi kasata pelkästään voittajien varaan. Jokainen puolue lähtee vaaleihin nollasta. Enemmistöhallitukseen on usein tarvittu ainakin yksi suuri puolue, vaikka se olisi menettänyt edustajapaikkoja.
Edellisten vaalien jälkeen 2019 piti tulla sinipuna, mutta sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne päätti toisin. Hän junaili kasaan vasemmiston ja keskustan hallituksen.
Kokoomus luiskahti osaksi omasta heitostaan oppositioon. Rinne torjui puolueen talouspoliittiset ehdotukset, ohjelma ja henkilökemia ratkaisivat.
Vuonna 2015 keskustajohtaja Juha Sipilä rakensi kolmen suurimman puolueen hallituksen. Ohjelmastakin keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus pääsivät kivuttomasti sopimukseen.
Rinne ja Sipilä pihtasivat hallituskantaansa vaalien jälkeisiin neuvotteluihin. Puheenjohtajat Sanna Marin (sd.) ja Petteri Orpo (kok.) ovat tehneet palveluksen äänestäjille.
Marinia on moitittu siitä, että SDP sulkee ennen vaaleja perussuomalaiset ulos. Orpolle on taivasteltu, kuinka kokoomus voi harkita hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa.
Sekä Marin että Orpo pelaavat reilusti. Äänestäjät tietävät, ettei SDP lähde hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Kokoomus puolestaan jättää kaikki vaihtoehdot avoimeksi.
Politiikan viisaat ovat olleet huolissaan siitä, että vaalikamppailuun on tullut blokkipolitiikan piirteitä Ruotsista.
Ei ole juuri tullut. Puhtaassa blokkiasetelmassa puolueet muodostavat liittouman, joka ilmoittaa pyrkivänsä yhdessä hallitusvaltaan.
Tällaisia rintamia ei ole näköpiirissä. Suomalaisessa keskustelussa on kyse viiden puolueen suhtautumisesta perussuomalaisiin.
Vasemmistoliitto, SDP, vihreät ja ruotsalainen kansanpuolue ovat nihkeitä yhteistyölle. Osasta kannanottoja on löydettävissä takaportti, josta voi tarvittaessa sujahtaa puheenjohtaja Riikka Purran (ps.) kanssa samaan ministeristöön.
Suuren puolueen sulkeminen hallitusyhteistyöstä ei ole tavatonta. Sotien jälkeen kansandemokraatit pidettiin hallituskammareiden ulkopuolella. Punamulta- ja kansanrintamahallitusten aikana usein ennen vaaleja oli selvää, ettei kokoomusta huolita uuteen hallitukseen.
Vielä 1991 vaaleissa sinipunahallituksen puolueista tuli kannanottoja, että uusi hallitus pitäisi koota samalle pohjalle.
Pelkästään äänestäjän kuluttajansuoja ei ole Sanna Marinin ja Petteri Orpon puheiden pontimena. Kummankin kannanottoja ohjaa vaaliasetelma.
Marin voinee jatkaa pääministerinä vain, jos SDP on vaaleissa suurin puolue. Nykyinen hallituskokoonpano on Marinille mieluisin vaihtoehto.
Sdp:n ja muiden hallituspuolueiden yhteistyön jatkoon vaikuttaa merkittävästi perussuomalaisten suosio. Perussuomalaisten menestys nakertaa erityisesti keskustan kannatusta.
Siksi Marin käy kahden rintaman sotaa. Kokoomusta vastaan talouspolitiikassa. Perussuomalaisia hän sättii avoimesti rasistiseksi puolueeksi.
Mielipidemittauksia johtavan kokoomuksen Orpon taktiikka on yhtä johdonmukainen. Perussuomalaisten torjuminen saattaisi avata vuodon kokoomuksesta perussuomalaisiin.
Marinille perussuomalaiset on uhka. Orpolle siedettävän kokonainen perussuomalaiset olisi kelpo pelimerkki hallitusneuvotteluissa.
Kummankin taktiikka voi onnistua. Jos Marin ja Orpo kompastuvat, silloin hallituspelin avaa Purra.
