Poliisi kertoo puuttuneensa useisiin koviin ylinopeuksiin pääsiäisen aikana.
Oulun poliisilaitoksen partio pysäytti maanantaina Pohjantiellä Kellonväylän liittymän kohdalla autoilijan, jonka kuljettamalle ajoneuvolle tutka näytti vauhdiksi 175 kilometriä tunnissa. Tapahtuma-aikaan liikenne oli vilkasta.
Noin 40-vuotiasta mieskuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Pohjantiellä havaittiin myöhemmin vielä kovempaa kaahannut autoilija. Poliisipartion tutka mittasi ajoneuvon nopeudeksi 182 kilometriä tunnissa. Päihtyneen oloiselle ajo-oikeudettomalle mieskuljettajalle tehtiin huumausainepikatesti.
Testi oli positiivinen amfetamiinille ja kannabikselle. Miehen hallusta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä ja pieni määrä kannabista. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausainerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on jakanut sunnuntaina iltapäivällä kuvatun tapauksen Porvoonväylältä.
– Tämän kuljettajan moottoripyöräkauden ajot taitaa olla pitkälti tässä. Raportti kentältä: Porvoonväylällä ajoi 173, sallittu 120 km/h. Kortti hyllylle, ilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja juttu lähtee syyttäjälle, Pasterstein tviittaa.
Tämän kuljettajan moottoripyöräkauden ajot taitaa olla pitkälti tässä. Raportti kentältä: Porvoonväylällä ajoi 173, sallittu 120 km/h. Kortti hyllylle, ilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja juttu lähtee syyttäjälle. pic.twitter.com/Y5aSTsXwK6
— Dennis Pasterstein (@DPasterstein) April 11, 2023
Kovia ylinopeuksia, huumausaineita ja häiritsevää moporallia https://t.co/Qs3OB2owI0 #poliisi
— Poliisi Oulu (@oulunpoliisi) April 10, 2023