Työperäiseen maahanmuuttoon liittyvässä keskustelussa pähkäillään, millä aloilla ulkomaalaisia tarvitaan, kuinka monta tänne tarvitaan ja mistä päin maailmaa, kenelle vero- tai sosiaalietuja pitäisi tarjota ja kenelle ei. Sinänsä fiksu ja tärkeä keskustelu pyörii kuitenkin kehää numeroiden, mekanismien, eurojen ja BKT:n ympärillä.
Debatti on niin yksisilmäistä, että se uhkaa heikentää osaajien pitovoimaa ja Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta.
Työperäiset maahanmuuttajat typistetään työmarkkinoiden pelinappuloiksi, objekteiksi. Resurssiksi, jota ohjaillaan kuin sellutehdasta konsanaan. Tuosta puutavara sisään, tuolta sellua ulos, sivuvirrat hyötykäyttöön.
Tällä puoliajattelulla ei parhaita, edes keskinkertaisia osaajia saada tulemaan, jäämään, kiintymään ja integroitumaan Suomeen. Miksi? Koska kyse on ihmisistä, ei tuotannontekijöistä.
Kukaan ei muuta tänne ajatellen, että minäpä lähden kasvattamaan Suomen BKT:ta, turvaamaan Suomen hyvinvointivaltiota, ihailemaan kulloinkin vuorossa olevan hallituksen tekemiä rakenneuudistuksia tai pelaamaan eri kategorian maahantulijoille suunniteltua lupalabyrinttia läpi.
Tämä pätee niin työn perässä Suomeen muuttavien kuin paljon kaivattujen turistienkin suhteen. Ihminen toimii toisin. Suomeen tullessaan hän ajattelee, mitä hän itse saa. Ammatillista kokemusta, palkkaa, elämänkokemuksen, pysyvän tai väliaikaisen uuden kodin.
Tärkeintä on kuitenkin tunne. Ajatuksen Suomessa asumisesta pitää tuntua voittopuolisesti hyvältä alusta saakka.
Millaista arkeni Suomessa on? Viihdynkö täällä? Miten minuun suhtaudutaan? Haluaisinko jäädä? Haluanko lasteni varttuvan täällä?
Tunne muodostuu arjessa. Suomalaiset osaavat olla parhaimmillaan ystävällisiä, huomioonottavia, välittömiä, positiivista ja suvaitsevaisia. Pahimmillaan osaamme käyttäytyä myös välinpitämättömästi ja sulkea toisia ulkopuolelle. Oman kerrostalon, korttelin, työpaikan ja vaikka ABC:n huoltsikan kahvion tai päiväkodin vanhempainkerhon ilmapiiri vaikuttaa yhteisöön ja jokaiseen sen jäseneen.
Myös kulttuuritarjonta vaikuttaa positiiviseen fiilikseen. Stadionit täyteen vetävät katrihelenat ja ultrabrat ovat tärkeitä. Myös korkeakulttuuri ja vaikkapa paikalliset taidenäyttelyt, teatterit, urheilu- ja kesätapahtumat sekä kotiseutumuseot ovat hyviä paikkoja tutustuttaa ulkomailta tulleita paikalliseen menoon. Työpaikan uuden ulkomaalaisen tai opiskelukaverin voi kutsua myös mukaan ravintolaan, kahvilaan tai baariin viettämään vaikkapa lyhyenkin hetken yhdessä. Siinä sivussa voi vaikka opettaa pari sanaa suomea.
Jokainen meistä voi valita joka päivä itse, minkä inhimillisen viestin ympärilleen jättää ja miten lähellä oleviaan kohtelee. Hymy ja ystävällisyys eivät maksa mitään.
