Risteysalueelle jätetyt sähköpotkulautat eli skuutit aiheuttivat onnettomuuden Jyväskylässä, Keskisuomalainen kertoo.
Pyörällä liikkeellä ollut mies törmäsi toiseen polkupyöräilijään sen jälkeen, kun hän joutui väistämään risteysalueelle lojumaan jätettyä kuutta sähköpotkulautaa. Myös toisesta suunnasta tullut pyöräilijä joutui väistämään skuutteja. Risteysalueella liikkumatila oli rajallinen alueella olevien betoniporsaiden takia ja lopulta vastakkaisista suunnista tulleet pyöräilijät törmäsivät toisiinsa.
Pyöräilijä kertoo KSML:lle, että ilman risteyksessä tukkeena olleita skuutteja onnettomuus olisi voitu välttää. Onnettomuuden takia häneltä katkesi kolme kylkiluutu ja yksi murtui. Pyöräilijän oikea käsikään ei toimi, ja hän on ollut sairauslomalla elokuun 19. päivästä lähtien.
Pyöräilijä sanoo olevansa harmissaan siitä, kuinka huolimattomasti sähköpotkulautoja pysäköidään eivätkä niiden käyttäjät tunnu piittaavan muiden turvallisuudesta.
Jyväskylän kaupungin liikenteenohjausinsinööri Timo Pakarinen kertoo KSML:lle, että Jyväskylään on suunnitteilla sähköpotkulautojen parkkipaikkoja, jotka merkitään maahan valkoisella maalilla. Tällaisia parkkipaikkoja on olemassa esimerkiksi Turussa.
Samalla Pakarinen painottaa, että vastuu sähköpotkulautojen asianmukaisesta pysäköinnistä on aina laitteen vuokranneella henkilöllä.