Mitä kovempaa Venäjän hallinnon retoriikka on, sitä räikeämpi on sanojen ja tekojen välinen kontrasti, sanoo venäläisasiantuntija Mihail Vinogradov.
Esimerkiksi Vladimir Putinin äskeistä maratonpuhetta kansakunnan tilasta pidettiin etukäteen niin merkittävänä, että myös lukuisat läntiset tiedotusvälineet raportoivat siitä suorassa lähetyksessä. Kun puhe oli ohi, voitiin kuitenkin todeta, että sen sisältämä verbaalinen hyökkäys Ukrainaa ja koko länttä vastaan oli oikeastaan tyhjää täynnä.
– Myöskään Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan ensimmäinen vuosipäivä 24. helmikuuta ei tuonut mukanaan pelättyä eskalaatiota. Moskovan radikaali retoriikka ei toteutunut laajamittaisina hyökkäyksinä Ukrainan alueelle eikä muinakaan merkittävinä tapahtumina, Vinogradov toteaa ajatushautomo Carnegien julkaisemassa artikkelissa.
– Kremlin sanat ja teot olivat etääntyneet toisistaan jo kauan ennen helmikuista vuosipäivää. Lokakuun alussa Krimin sillalla tapahtunut räjähdys herätti spekulaatioita vastatoimista, ja monet odottivat Putinin vastaavan julistamalla sotatilan 19. lokakuuta. Niin tapahtuikin, mutta se jäi osittaiseksi, koski vain tiettyjä alueita ja vaipui pian unohduksiin.
Samana päivänä kenraali Sergei Surovikin – Venäjän ”sotilaallisen erikoisoperaation” silloinen komentaja – esitti epäsuoria uhkauksia taktisten ydinaseiden käytöstä, mutta mitään todellisia merkkejä siihen liittyvistä valmisteluista ei nähty.
Putinin syyskuussa 2022 määräämä osittainen liikekannallepano on Vinogradovin mukaan toistaiseksi viimeinen Kremlin merkittävä hyökkäyssotaan liittyvä päätös. Sen jälkeen sotilaallisen päätöksenteon intensiteetti on huomattavasti hidastunut, eikä keskeisiinkään sotatapahtumiin, kuten Hersonin kaupungin menettämiseen, ole tullut minkäänlaista virallista reaktiota.
Tämä herättää kysymyksiä muun muassa siitä, tukevatko Venäjän eliitti ja kansalaiset Kremlin kovaa retoriikkaa, Vinogradov sanoo.
– Toki jotkut venäläiset ovat radikalisoituneet ja kannattavat sotaa, mutta heidän lukumääränsä ei ole merkittävästi kasvanut, ja useimmat ihmiset eivät yksinkertaisesti ole poliittisesti aktiivisia, hän toteaa.
– Eliitin jäsenet eivät välttämättä ole samaa mieltä kuin sodan kannattajat, jotka ovat enimmäkseen vanhempia ihmisiä maaseudulta ja pikkukaupungeista. Establishmenttiin kuuluvat ovat varmasti muita paremmin perillä asioista, mutta he eivät voi tehdä juuri mitään tilanteen muuttamiseksi, eikä heillä ole juurikaan kanavia turhautumisensa ilmaisemiseen, hän huomauttaa.
Tilanne taistelukentällä muuttuu hänen mukaansa nopeammassa tahdissa kuin mihin Venäjän päätöksentekokoneisto kykenee reagoimaan. Tämä ei välttämättä suoraan heikennä Putinin ja tämän lähipiirin asemaa, mutta viittaa siihen, että Kreml ei todellisuudessa ole kovinkaan varma omien suunnitelmiensa toteuttamiskelpoisuudesta.
