Hallituskauden loppu häämöttää, joten on aika vähitellen tehdä arviota Marinin hallituksen saavutuksista. Oma katseeni kohdistuu koulutuspolitiikkaan. Miten hallitusohjelman koulutuspoliittiset tavoitteet on saavutettu? Tapahtuiko koulutuksen kunnianpalautus, jota erityisesti vihreät, mutta myös vasemmistopuolueet lupailivat?
Oppivelvollisuuden laajentaminen oli varsinkin demareiden suuri missio ja se on saatu säädettyä ja voimaan tämän hallituskauden aikana. Se on ehdottomasti hallituksen suurin koulutusuudistus, jonka tuloksia tullaan arvioimaan vielä moneen kertaan. Joka tapauksessa se on kiistaton hallituksen onnistuminen. Vaan putosivatko hanskat sen jälkeen?
Miten kävi keskustalle tärkeän tavoitteen pienten lasten koulusta? Se olisi ollut uusi tapa järjestää varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetuksen alku lähellä kotia. Pienten kouluun integroitaisiin myös lasten harrastuksia ja perheiden palveluja. Käväistessään opetus- ja kulttuuriministeriössä (OKM) ministerinä Annika Saarikko (kesk.) pyrki tavoitetta edistämään, mutta sen jälkeen asia vaipui unohduksiin.
Sen sijaan heittopussina ollutta tiede- ja kulttuuriministerin salkkua alle vuoden kantanut Antti Kurvinen (kesk.) sai Suomen korkeakoulu- ja tiedepolitiikan alistettua aluepolitiikalle siinä määrin, että toipuminen on vielä kesken niin OKM:n virkamiesten kuin korkeakoulujen johdon parissa. Alueellinen opintolainahyvitys Saarikon budjettiesityksessä jatkaa tätä linjaa. Keskusta ei ole ilmeisesti ole huolissaan kasvukeskusten lääkäripulasta tai siitä, ettei suurissakaan kaupungeissa ole enää hakijoita kaikkiin opettajan virkoihin. Päiväkotien opettajia ja sosionomeja houkutellaan hyvityksen avulla syrjäseuduille, vaikka pelkästään pääkaupunkiseudulla heitä tarvittaisiin heti jopa tuhat lisää.
Vihreiden yksi kärkitavoitteista oli vaalien alla ”koulutuksen kunnianpalautus”, joka määriteltiin kiireelliseksi tehtäväksi. Tavoitteista toteutuivat heti varhaiskasvatuksessa subjektiivisen oikeuden ja henkilöstömitoituksen palauttaminen leikkauksia edeltäneelle tasolle. Lisäksi piti säätää opettajamitoituksesta lailla ja korjata erityisopetuksen ongelmat, mutta ne jäivät tältä hallitukselta tekemättä. Edes selvitystä opettajamitoituksesta ei ole tehty, vaikka pääministeri itse sitä vaati kuntavaalien alla. Vihreiden koulutuspoliittinen profiili on laskenut Ville Niinistön aikojen jälkeen pakkasen puolelle.
Varhaiskasvatuksessa leikkausten peruuttaminen oli hyvä alku, mutta sen jälkeen hallitus ei ole tarttunut toimeen todellisten haasteiden ratkaisemiseksi. Alentamalla varhaiskasvatusmaksuja kosiskellaan lapsiperheitä, mutta heikennetään samalla kuntien kykyä tarjota laadukasta varhaiskasvatusta. Loppuvaalikauden lakiuudistukset, kuten lasten tuesta ja yksityisten päiväkotien luvanvaraisuudesta säätäminen, jäivät torsoiksi.
Opettajapulaa päiväkodeissa hallitus ei ole halunnut ratkoa lisäämällä riittävää määrää opiskelupaikkoja pysyvästi. Avustuksia on sen sijaan jaettu varsin avokätisesti, mutta mitä järkevää kymmenillä miljoonilla voi tehdä, kun ei ole osaavaa työvoimaa, ketä palkata? Lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen on lisääntynyt, mikä on tärkeää, mutta alueelliset erot ovat edelleen suuria.
Ammatillinen koulutus on saanut takaisin resursseja, joita edellinen hallitus reformin yhteydessä leikkasi. Päätökset tehtiin aina vuodeksi kerrallaan, mutta yritystä on ollut saada palautus pysyväksi. Tosiasiallisesti uusi hallitus ratkaisee sen, ovatko määrärahalisäyksett tulevienkin vuosien kehyksissä.
Hallituspuolueet heräsivät budjettiriihen alla
Koronatukea hallitus on jakanut kaikille koulutusjärjestelmän tasoille reilusti ja se on varmasti ollut tarpeen. Myös uudistuksiin, kuten oppivelvollisuuteen on lisätty uutta pysyvää rahaa. Muuten rahoitusta on kuitenkin kasvatettu lähinnä kertaluonteisilla ”tulevaisuusinvestoinneilla”. Viime vuosikymmen vei koulutukselta jopa kaksi miljardia euroa, eikä näitä rahoja ole tämäkään hallitus pystynyt palauttamaan, vaikka rahaa on riittänyt moneen muuhun tärkeämpään.
Koronan keskellä päiväkotien ja koulujen merkitys lasten hyvinvoinnin tunnustettiin laajasti, mutta samalla julkisessa keskustelussa välillä unohtui niiden päätehtävä, lapsen oikeus oppimiseen. Päiväkotien pitää olla auki, jotta vanhemmat pääsevät töihin.
Nyt budjettiriihen alla hallituspuolueet haluavat taas olla lapsiperheiden ystäviä ehdottamalla korotusta lapsilisään, varhaiskasvatusmaksujen alentamista ja aamupalaa kouluihin. Arvovalinta sekin on, kun halutaan mieluummin laittaa rahaa tulonsiirtoihin kuin laadukkaisiin palveluihin. Esimerkiksi oppimisen tuki jäi uudistamatta, koska pysyvää rahaa siihen löydetty.
Koulutuksella voi olla jälleen kovat ajat seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa, kun turvallisuus, ympäristöuhat, inflaatio ja terveydenhuollon romahdus jyräävät agendalla. Toivottavasti näin ei käy, koska pienen maan tulevaisuus rakennetaan edelleen osaamisella.
