Koronavirusinfektion on havaittu aiheuttavan osalle potilaista kognitiivisia oireita sekä magneettikuvauksissa ja ruumiinavauksissa näkyviä muutoksia aivoihin.
Viruksen tapa päästä aivoihin on ollut pandemian aikana pitkälti mysteeri, mutta tutkijat ovat esittäneet ilmiöön uuden selitysmallin. Pasteur-instituutin tutkijaryhmän mukaan koronavirus voi edistää nenän ja aivojen välisten pienten ”tunnelien” muodostumista ja levitä niiden kautta pidemmälle kehoon.
Laboratoriossa seurattiin ihmisen aivosolujen kaltaisia SH-SY5Y-soluja ja nenän limakalvojen soluja muistuttavia Vero E6 -soluja. Koronaviruksen ei pitäisi pystyä tartuttamaan aivosoluja, sillä niissä ei ole viruksen tarvitsemia ACE2-reseptoreita. Samassa laboratoriomaljassa solut kuitenkin saivat tartunnan.
Voimakkaalla elektronimikroskoopilla viruksen havaittiin saavan solut kasvattamaan pieniä nanoputkia, jotka yhdistivät aivosolujen kaltaisia soluja. Vastaavia rakennelmia käytetään solujen välisessä viestinnässä, mutta HIV:n kaltaiset patogeenit voivat levitä niiden avulla.
Science Advances -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan koronavirus pystyi käyttämään tunneleita kulkeakseen eri solutyyppien välillä.
Queenslandin yliopiston tutkija Frederic Meunier huomauttaa, että havainto tehtiin laboratorio-olosuhteissa. Jatkotutkimuksissa on vahvistettava, että koronavirus pystyy leviämään samalla tavoin myös ihmiskehossa. Uusilla lääkkeillä voidaan mahdollisesti estää viruksen kulkeutuminen nanoputkien välityksellä.
– Tutkimus on mielenkiintoinen, sillä se tarjoaa selvän mekanismin, jonka avulla virus voi siirtyä yhdestä solusta toiseen ilman tarvetta ACE2-reseptoreille, Frederic Meunier sanoo New Scientist -lehdelle.
COVID Virus May Tunnel through Nanotubes from Nose to Brain – Scientific American https://t.co/Q8WGWzDiT6
— Risto Kuosa (@risto_kuosa) July 22, 2022





