Koronarokotus terveysasemalla Helsingissä marraskuussa 2023. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Koronaviruksen odotetaan aiheuttavan jonkinasteisen epidemia-aallon syksyllä

Koronarokotusten tehosteannoksia tarjotaan kohonneessa riskissä oleville.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan koronaviruksen odotetaan aiheuttavan jonkinasteisen epidemia-aallon Suomessa jälleen ensi syksynä. THL on julkaissut uusimpaan tietoon perustuvat suositukset koronaviruksen tehosteannoksista vakavan koronavirustaudin riskissä oleville.

– Rokotuksia suositellaan ensi syksynä aiempaa pienemmälle kohderyhmälle, sillä valtaosalla väestöstä on vastustuskykyä vakavia tautimuotoja vastaan aiempien rokotusten ja sairastettujen koronavirustautien myötä, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

Rokotuksia suositellaan ensi syksynä kaikille 75 vuotta täyttäneille, vakavasti immuunipuutteisille, iäkkäille hoivakodeissa asuville, omaishoidettaville sekä säännöllisen kotihoidon piirissä oleville.

Rokotuksia suositellaan tarjoamaan myös niille yli 18-vuotiaille, joilla on useampia vakavalle koronataudille altistavia sairauksia.

THL suosittelee, että rokotukset aloitetaan viimeistään samaan aikaan influenssarokotusten kanssa lokakuusta alkaen. Hyvinvointialueet aloittavat rokotukset oman aikataulunsa mukaisesti.

Analyysien perusteella alle 75-vuotiailla oli alhainen riski joutua sairaalahoitoon, vaikka heillä olisi yksi vakavalle koronataudille altistava riskisairaus. Sen sijaan, jos heillä oli kaksi tai useampia riskisairauksia, riski saada sairaalahoitoa vaativa koronatauti kasvoi huomattavasti.

– Vaikka koronavirusta kiertää yhä eri puolilla maailmaa, vakavien tautimuotojen määrä on vähentynyt kaikkialla. Tämä otetaan huomioon myös rokotussuosituksissa. Tutkitun tiedon perusteella KRARin ja THL:n arvioiden mukaan rokotetta ei ole tarpeen suositella enää esimerkiksi raskaana oleville, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä

Hyvinvointialueet tiedottavat syksyllä, miten riskiryhmien koronarokotukset järjestetään alueella sekä milloin ja missä rokotuksen voi saada.

Menneellä kaudella 2024–2025 noin 15 prosenttia koko väestöstä sai koronarokotuksen. Korkein rokotuskattavuus oli 80 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä, jossa noin 64 prosenttia sai rokotuksen.

– On erittäin tärkeää, että rokotuskattavuutta saataisiin nostettua erityisesti 80 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä, jossa sairaalahoitoisen koronataudin ja kuoleman riski on suurin, Kontio sanoo.

Tämänhetkisen tiedon mukaan syksyn koronarokotuksissa käytetään varianttiräätälöityjä rokotteita, jotka on päivitetty Euroopan lääkeviraston (EMA) suosituksen mukaisesti uutta LP.8.1-varianttia vastaan. EMAn mukaan kuitenkin myös aiemmat JN.1- ja KP.2- varianttirokotteet ovat vastaavia teholtaan ja niitäkin voidaan tulevana syksynä käyttää.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)