Verkkouutiset

Virustutkimusta laboratoriossa Yhdysvalloissa. Kuvituskuva. / Moderna Inc

Koronarokotteen voi kohta ottaa juomalla

Uudenlaisten rokotteiden toivotaan tuottavan aiempaa tehokkaamman suojan infektiolta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkijat ovat kehittämässä koronavirusrokotteita, joita ei enää tarvitsisi pistää käsivarteen. Uudet rokotteet voisi sen sijaan suihkauttaa nenään, hengittää tai juoda.

Tavoitteena ei ole vain tehdä rokottamisesta helpompaa tai mukavampaa, vaan suoraan limakalvoille kohdistettavan rokoteannoksen uskotaan tuottavan vahvemman suojan monia infektioita vastaan. Koronavirusrokotteet suojaavat tehokkaasti vakavalta taudinkuvalta, mutta tartunnan ehkäisemisen on arvioitu vaativan suurempaa vasta-ainemäärää ainakin nenän limakalvoilla.

CNET-sivuston mukaan amerikkalainen QYNDR-rokote on käynyt läpi ensimmäisen vaiheen kliiniset kokeet ja odottaa parhaillaan lisärahoitusta jatkotutkimuksiin. Uudessa-Seelannissa tehtyjen tutkimusten uskotaan osoittavan, että uusi rokote voisi tarjota vahvaa suojaa myös uusilta virusmuunnoksilta. Tutkimustuloksia ei ole vielä vertaisarvioitu.

Rokotetta kehittävän US Specialty Formulations -yhtiön perustaja Kyle Flanigan huomauttaa, että on haastavaa suunnitella juotava rokote, joka selviäisi ruoansulatusjärjestelmästä.

– Ymmärsimme, kuinka rokotteen saa vatsan läpi suolistoon, jolloin se on tehokas ja aiheuttaa halutun reaktion, Flanigan sanoo.

Johns Hopkinsin yliopiston tutkija Amesh Adalja sanoo limakalvorokotteiden tuottavan erilaisen immuunivasteen verrattuna lihasrokotteisiin. Hänen mukaansa on perusteltua selvittää, voiko niiden avulla tuottaa vahvemman tai kestävämmän suojan koronavirusta vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)