Verkkouutiset

Ihmiset jonottivat koronatestiin Pekingissä 15. marraskuuta. / LEHTIKUVA / AFP / NOEL CELIS

Koronan uusista muunnoksista tulee oireita yhä useammalle

Tauti aiheuttaa suurimmalle osalle yskän, kuumeen ja tukkoisuuden kaltaisia flunssaoireita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronaviruksen uusimpien virusmuunnosten aiheuttamat oireet voivat poiketa merkittävästi alkuperäisestä viruskannasta.

Imperial College London -yliopiston tutkijat seurasivat Englannin alueella otettuja satunnaisnäytteitä toukokuun 2020 ja maaliskuun 2022 välillä. Oireiden havaittiin muuttuneen aikajaksolla, sillä yhä harvempi koki haju- tai makuaistin katoamista omikronmuunnoksen yleistymisen myötä.

Koronaviruksen oireet muistuttivat yhä enemmän influenssaa, eli infektion saaneille ilmaantui muun muassa yskää, kuumetta, väsymystä, päänsärkyä ja tukkoisuutta.

Tutkijat tyrmäävät yleisen käsityksen siitä, että koronavirus olisi muuttunut lievempään suuntaan uudempien virusmuunnosten myötä. BA.2-viruskanta aiheutti enemmän oireita ja suurempia häiriöitä ihmisten arkielämään verrattuna BA.1:een.

– Koska rajoitustoimet on poistettu ja testausta on vähennetty, tulee SARS-CoV-2-infektioiden muuttuvan oireprofiilin seuraaminen olemaan entistä tärkeämpää, tutkijat kirjoittavat Nature Communications -tiedelehdessä.

Aineistona oli yli 1,5 miljoonaa satunnaisesti valittua aikuista, joista 17 448 henkilön vahvistettiin sairastuneen koronaan. Noin 76 prosenttia BA.2:een sairastuneista ilmoitti ainakin yhden 26 eri oireesta, kun vastaava osuus oli 70 prosenttia BA.1:n ja 63,8 prosenttia deltamuunnoksen kohdalla.

Alfamuunnos aiheutti oireita 54,7 prosentilla ja alkuperäinen Wuhanin viruskanta 45 prosentille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)