Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on reilun kahden vuoden aikana joutunut toteuttamaan suurimmat sopeutustoimet yli 30 vuoteen: noin 10 miljardia euroa.
Taustalla on tunnetusti julkisen talouden pitkään jatkunut krooninen kestävyysvaje, velkaantumisen kasvu sekä talouskasvun sakkaaminen. Inflaatiovaikutukset huomioiden Suomessa ei ole ollut reaalista talouskasvua 17 vuoteen. Julkisen talouden velan osuus suhteessa BKT:hen nousee tänä vuonna jo 86 prosenttiin.
– 1990-luvulla valtiontalouden tervehdyttämistoimet olivat samaa suuruusluokkaa kuin nyt, muistuttaa valtiovarainministeriön apulaisbudjetti- ja budjettipäällikkönä vuosina 1989-98 toiminut Erkki Virtanen Verkkouutisten haastattelussa.
Suomi ajautui itsenäisyyden historiansa pahimpaan lamaan 1990-luvun alussa. Taustalla olivat muun muassa rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen 1980-luvulla ja talouden ylikuumeneminen sekä vahvan markan politiikka. Lamaa syvensivät pankkikriisi, joukkotyöttömyys sekä Neuvostoliiton hajoamisen tuoma idänkaupan romahtaminen.
Pääministeri Esko Ahon (kesk.) huhtikuussa 1991 aloittanut porvarihallitus joutui kautensa aikana, varsinkin vuosina 1992-94, tekemään jättimäiset noin 40 miljardin markan leikkaukset.
Inflaatiokorjattuna Ahon hallituksen leikkaukset vastaavat nykyrahassa noin 12 miljardia euroa. Ahon hallitus joutui siis tekemään kaudellaan vielä hivenen Orpon hallitusta suuremmat sopeutustoimet.
Ahon hallituksessa istuivat keskustan lisäksi kokoomus, RKP ja silloinen Kristillinen liitto.
Vuosina 1992-93 valtio velkaantui ennätystahtia muun muassa talousvaikeuksiin joutuneiden pankkien pelastamiseksi säädetyn pankkituen takia: vuonna 1993 valtion lainantarve nousi jo yli 62 miljardiin markkaan, joka on nykyarvossa noin 18 miljardia euroa.
Vertailun vuoksi: ensi vuoden budjetin alijäämä on 11 miljardia euroa, jos ei huomioida Valtion asuntorahastosta tehtävää kertatuloutusta.
Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) ensimmäinen hallitus seurasi Ahon hallitusta huhtikuussa 1995 ja joutui jatkamaan sopeuttamista. Sateenkaarihallituksessa olivat mukana demareiden lisäksi kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP.
– Kun Ahon hallitus lopetteli töitään, valtiovarainministeriö tuli ulos, että vielä parikymmentä miljardia pitäisi sopeuttaa. Lipponen lähti eduskuntavaaleihin asenteella, että jos SDP voittaa, niin leikkaukset tehdään. Lopulta Lipposen hallitus leikkasi markan tarkkuudella 20 miljardia, Virtanen muistelee.
Nykyeuroissa 20 miljardia markkaa on noin 5,6 miljardia euroa. Tämä vastaa kutakuinkin pääministeri Orpon hallitusohjelman alkuperäistä tavoitetta kuuden miljardin euron sopeutuksesta hallituskaudella.
– Kansakin ymmärsi tuolloin, että näin ei voi jatkua, Virtanen viittaa 1990-luvun tunnelmiin, jossa julkinen talous romahti ja velan tarve kasvoi räjähdysmäisesti.
Virtanen oli valtiovarainministeriössä tekemässä kuuluisiksi tulleita leikkauslistoja yhdessä Raimo Sailaksen kanssa.
Löytyykö Ahon, Lipposen ja Orpon hallituksen sopeutustoimista yhteisiä piirteitä?
– Aika samantyyppistä (sopeuttaminen) on ollut. 1990-luvullakin pyrittiin löytämään kohteita, joista säästäminen ei toisi yhteiskunnalle tai jollekin ryhmälle kohtuutonta haittaa, Virtanen pohtii.
Lipposen hallitus teki muun muassa suuret 3,8 miljardin markan leikkaukset kuntien valtionosuuksiin. Lisäksi hallitus leikkasi muun muassa maatalous- ja yritystukia, opintotukea sekä kansaneläkkeen pohjaosaa.
Julkisen velan osuus suhteessa BKT:hen kasvoi 1990-luvulla voimakkaasti, mutta oli huomattavasti matalammalla tasolla kuin nykyisin. 1990-luvun puolivälissä velkasuhde kipusi lähes 60 prosenttiin. Vuosituhannen alussa velkaa lyhennettiin reippaasti, ja se ehti laskea vain 40 prosenttiin BKT:sta kääntyäkseen uudelleen nousuun vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.
– Lipposen I hallituksen aikana valtion budjetti nousi jo ylijäämäiseksi ja hallituskaudella valtio pystyi maksamaan velkoja pois. Ajatusmalli oli se, että kun kuitenkin tulee jokin uusi kriisi tulevaisuudessa, niin valtion velka tulisi pitää niin pienenä kuin mahdollista. Kun finanssikriisi sitten iski vuonna 2008, valtio oli velkamielessä hyvin varautunut kriisitalouteen, Virtanen muistelee.
Budjettipäällikkönä ja myöhemmin kauppa- ja teollisuusministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkönä toiminut Virtanen kertoo, että sekä Ahon että Lipposen hallituksen toiminta julkisen talouden tervehdyttämiseksi oli pitkälti kahden miehen työparin ansiota.
– Ahon hallituksessa Aho ja (valtiovarainministeri) Iiro Viinanen (kok.) tekivät kaksistaan kaikki tärkeimmät toimet ja muu hallitus seurasi kaukaa katsomosta, Virtanen kertoo.
– Lipposen I hallituksessa ensin Lipponen ja (valtiovarainministeri) Viinanen ja myöhemmin Lipponen ja (uudeksi valtiovarainministeriksi noussut) Sauli Niinistö (kok.) hoitivat pääasiassa kahden miehen show’na valtiontalouden suuret linjaukset, hän jatkaa.
– Aho-Viinanen, Lipponen-Viinanen ja Lipponen-Niinistö tekivät työpareina aikanaan enemmän kuin miehen työn, kun veivät läpi kovia juttuja ja muu hallitus katseli touhua kaukaa, Virtanen tiivistää.
Voisiko nykyhallitus ottaa jotain oppia edellisistä jättisopeutuksia tehneistä hallituksista?
– 1990-luku oli tietysti hyvin erilaista aikaa, kun silloin tehtiin vielä devalvaatio, ja vuosikymmenelle osui Nokian jättimäinen nousu. Nyt sellaista ei ole näköpiirissä. Vahva pääministeri ja vahva valtiovarainministeri ovat ne, jotka homman hoitavat tai jättävät hoitamatta, Virtanen pohtii.
Hallitusten päätoimet
Esko Ahon hallitus (1991–1995)
Hallituskaudelle osui syvä lama, pankkikriisi, joukkotyöttömyys sekä Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena idänkaupan romahdus.
Noin 40 miljardin markan sopeutustoimet (noin 12 miljardia nykyeuroa) muun muassa koulutukseen, sosiaaliturvaan ja kuntien valtionosuuksiin.
Leikkaukset kohdistuivat muun muassa. lapsilisiin, asumistukiin ja työttömyysturvaan.
Pankkikriisin seurauksena valtio joutui tukemaan pankkeja. Kymmeniin miljardiin markkoihin nousseen pankkituen nettokustannusten on arvioitu olleen noin 5 prosenttia vuoden 1997 BKT:sta.
Pääoma- ja ansiotulojen verotus eriytettiin toisistaan 1993. Pääomatuloista osinkotulojen verotusta vähennettiin huomattavasti.
Arvonlisävero otettiin käyttöön vuonna 1994. Se korvasi liikevaihtoveron.
Paavo Lipposen I hallitus (1995–1999)
Talous oli lähtenyt nousuun, mutta velka-aste oli korkea ja Suomessa vallitsi edelleen joukkotyöttömyys. Suomi oli liittynyt EU:n jäseneksi 1995.
Noin 20 miljardin markan sopeutustoimet (noin 6 miljardia euroa) muun muassa kuntien valtionosuuksiin, yritystukiin, etuuksiin ja maataloustukeen.
Velkaantumisen pysäyttäminen EU- ja EMU-kriteerien täyttämiseksi.
Tuloverotusta kevennettiin maltillisesti.
Petteri Orpon hallitus (2023–)
Hallitus aloitti tilanteessa, jossa julkisessa taloudessa oli suuri kestävyysvaje, velkaantuminen oli kasvanut. Inflaatio oli korkealla ja Euroopan keskuspankki nosti ohjauskorkoaan.
Alkuperäisenä tavoitteena oli noin 6 miljardin euron sopeutus hallituskaudella. Syksyyn 2025 mennessä on toteutettu jo lähes 10 miljardin euron sopeutukset.
Leikkauksia kohdistettu muun muassa sosiaaliturvaan, opintotukeen, kehitysyhteistyöhön, yritystukiin sekä valtionhallintoon.
Pieni- ja keskituloisten verotusta on kevennetty, ylimpiä marginaaliveroja laskettu ja yhteisövero kevenee vuonna 2027. Haittaveroja on korotettu.
Lue lisää:
Ex-budjettipäällikkö: Itämeren juottolat saavat valtavia tukia