Verkkouutiset

Kokoomus ei anna luottamusta Pekka Haavistolle

Ulkoministeriä moititaan perustuslakivaliokunnan kannan vähättelystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus aikoo äänestää tiistaina eduskunnassa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) epäluottamuksen puolesta. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkäsen mukaan ryhmän yksimielinen kanta vahvistettiin ylimääräisessä kokouksessa maanantaina aamulla.

Mykkäsen mukaan asiassa olisi voinut syntyä ryhmässä enemmän keskustelua, jos Haavisto olisi ottanut eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannan vastaan asianmukaisesti.

Valiokunta katsoi mietinnössään ministeri Haaviston rikkoneen al-Holin toimia koskevassa asiassa sekä hallintolakia että ulkoasiainhallintolakia. Ministerisyytteen vaatiman korotetun syyksiluettavuusvaatimuksen ei kuitenkaan katsottu täyttyneen, joten Haavisto selvisi moitteilla.

– Meitä on huolettanut tässä tämä suhtautuminen oikeusvaltioon. Vaikuttaa siltä, että Haavisto ja vihreät pyrkivät viime viikolla välttelemään ja vähättelemään tätä perustuslakivaliokunnan mietintöä. Loppumetreihin on liittynyt muitakin perustuslakivaliokunnan asemaa halventavia piirteitä, Kai Mykkänen sanoo Verkkouutisille.

Hänen mukaansa tässä tilanteessa on vaikea nähdä muuta vaihtoehtoa kuin epäluottamuksen puoltaminen.

Ulkoministeriä ja vihreitä on käsittelyn aikana ja sen jälkeen arvosteltu asian vääristelystä ja perustuslakivaliokunnan kannan vähättelystä.

Viime viikolla paljastui, että valiokunnan vihreä jäsen Outi Alanko-Kahiluoto oli lähettänyt ainoastaan valiokunnan hallituspuolueita edustaville jäsenille sähköpostiviestin, jolla heitä pyrittiin saamaan kannattamaan Haavistolle edullisempia ilmaisuja mietinnön tekstiin. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jenni Pitkon on taas kerrottu pyytäneen hallituskumppanien ryhmyreitä koolle puimaan valiokuntakäsittelyn tilannetta. Pitkon on sanottu kritisoineen viestissään laajaa arvostusta nauttivaa valiokuntaneuvosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)