KL: Pakkanen voi nostaa sähkönkulutuksen huippulukemiin

Viime vuoden opit sähkön riittävyyden turvaamiseksi voivat olla arvokkaita ensi viikollakin. 
Lunta sähkölinjoilla Huhkojärvellä Keuruulla 9. joulukuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Lunta sähkölinjoilla Huhkojärvellä Keuruulla 9. joulukuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vuodenvaihteen mukanaan tuoma kireä pakkanen voi nostaa sähkönkulutuksen huippulukemiin, uutisoi Kauppalehti.

Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen arvioi viestipalvelu X:ssä, että ensi viikolla lähestytään yhtiön viime syksynä tekemää kulutushuippuennustetta eli yli 14 000 megawatin kulutusta. Ruususen mukaan kulutuksen jousto on mielenkiintoinen kysymys.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Fingridin syyskuussa tekemän arvion mukaan mukaan sähkönkulutuksen huippu erittäin kylmänä ja tyynenä talvipäivänä on 14 300 megawattia. Syksyn arvio perustuu viime vuosien toteumiin ja huomioi kulutusjouston vaikutusta.

Sähkön riittävyys oli etenkin viime talvena jatkuvana puheenaiheena ja kansalaisia kannustettiin ja patisteltiin käyttämään sähköä vähemmän. Etenkin sähkön käytön merkittävä vähentäminen huippukulutustilanteessa oli tärkeää sähkön riittävyyden varmistamiseksi. Viime vuoden opit voivat olla arvokkaita ensi viikollakin.

Kotimaisen sähköntuotannon huippukapasiteetti on noin 12 800 megawattia. Loput pakkaspäivän kulutuksesta voidaan kattaa Virosta ja Ruotsista tuotavalla sähköllä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viime talvena sähkön kulutus oli yleisesti koko talven osalta alhaisemmalla tasolla kuin aiempina vuosina muun muassa energiansäästön ja leudon sään takia.

Fingridin datan mukaan huippukulutuksen keskiarvo vuosilta 2008-2023 on ollut 13 900 megawattia.

Iskut energialaitoksiin voivat tuntua maailmantaloudessa jopa vuosien ajan.
Lähi-idän konfliktin pitkittyminen uhkaa keskeyttää öljyn ja maakaasun toimitukset laajasti.
Rahtialukset kulkevat epätavallista ja aiemmin kiellettyä reittiä Iranin aluevesien kautta.
Mainos