KL: Nämä merkit viittaavat käänteeseen taloudessa

Korkoja saatetaan laskea jo kesällä.
EKP haluaa välttää hätiköintiä korkopäätösten kanssa. Kuitenkin viitteitä paremmasta löytyy jo. AFP / LEHTIKUVA / KIRILL KUDRYAVTSEV
EKP haluaa välttää hätiköintiä korkopäätösten kanssa. Kuitenkin viitteitä paremmasta löytyy jo. AFP / LEHTIKUVA / KIRILL KUDRYAVTSEV

Euroalueen elpymisestä saadaan jo merkkejä. Kauppalehti uutisoi, että esimerkiksi saksalaisekonomistien odotukset ovat jo valoisampia. 

Saksalaisten talousasiantuntijoiden Zew-indeksi on kohentunut marraskuusta lähtien. Myös Euroopan ostopäällikköindeksi on parantunut pohjalukemista ja lähestyy Kauppalehden haastatteleman Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäen mukaan lukemia, jotka ennakoivat kasvua.

Totuttua korkeammalla kyntäneiden korkojen laskun odotetaan tapahtuvan jo kesäkuussa. Euroopan Keskuspankki (EKP) haluaa kuitenkin vielä varmistua inflaation hidastumisesta.

Tavoitetason, eli noin kahden prosentin inflaation tuntuman saavuttaessaan, nykyisistä neljän prosentin ohjauskoroista olisi jo mahdollista hellittää. Euroalueen maltillistuneet palkkatoiveet edistävät osaltaan koronlaskun toteutumista.

Kauppalehti arvioi, että talousindikaattorien kohentuminen saattaa ennakoida maltillista kasvua.

Venäjän arvioidaan netonneen kultakaupasta budjettivajeensa paikkaamisen tueksi noin viisi miljardia euroa. Vajetta on silti yli kymmenkertainen määrä.
Kasvua nähtiin rakennus-, korjaus ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä.
Missä vasemmistoliiton "karseuden raja" sopeutuksen osalta kulkee, ihmettelee Heikki Pursiainen.
Mainos