Pukumies ja salkku Esplanadin puistossa Helsingissä maanantaina 23. toukokuuta 2016. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

KL: Asiantuntija antaa vinkkejä työnhakijalle psykologisiin testeihin

Ohjeet lukemalla ja olemalla oma itsensä pääsee jo pitkälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Himotuimpien työpaikkojen rekrytointiprosesseissa käytetään nykyään paljon henkilöarviointeja sekä persoonallisuustestejä. Psykologisten testien avulla pyritään selvittämään, soveltuuko työnhakija haluamaansa tehtävään.

Etenkin konsulttitoimistot käyttävät usein suurten kansainvälisten testitoimittajien testejä, joita on saatavilla monella kielellä. Tyypillisesti testit, haastattelu ja simulaatiot tehdään hakijan äidinkielellä. Kansainvälisissä tehtävissä kielitaitoa ja kulttuuriosaamista voidaan testata myös työkielellä.

Kauppalehden haastatteleman Asselmointi Oy:n työ- ja organisaatiopsykologi Juho Toivolan mukaan kyky- ja taitotestit on suunniteltu niin, ettei niissä pysty harjoittelemalla juurikaan parantamaan suoritustaan. Itsearviointitehtävissä valmistautuminen puolestaan voi saada aikaan vaikutelman hallintaa.

– Henkilöarvioinneissa käytettyjen psykologisten testien googlaaminen etukäteen ei anna merkittävää hyötyä työnhakijalle, Toivola toteaa Kauppalehdelle.

Toivolan mukaan yksittäisellä testituloksella ei ole suurta merkitystä valinnassa, vaan henkilöarvioinnin kokonaissuoritus ratkaisee etenkin silloin, kun hakijat ovat keskenään tasavahvoja.

Toivola listaa kolme vinkkiä, jotka parantavat työnhakijan edellytyksiä menestyä arvioinnissa.

Ensinnäkin ohjeet on luettava kunnolla, sillä usein huono menestys jossain kykytestissä on seurausta ohjeiden puutteellisesta lukemisesta tai ymmärtämisestä.

– Jos on vähänkään epävarma ohjeista, kannattaa ennemmin kysyä asiasta arviointia tekevältä konsultilta kuin tehdä väärin, Toivola opastaa.

Toisekseen asiantuntija kehottaa työnhakijaa olemaan oma itsensä, sillä persoonallisuustestissä kannattaa antaa mahdollisimman todenmukainen kuva itsestään.

– Kuka haluaisi tulla valituksi tehtävään, johon ei sovellu, Toivola sanoo.

Viimeinen vinkki koskee psykologisista testeistä kieltäytymistä, joka on tehtävä harkitusti, mikäli työnhakija ei halua niitä suorittaa. Testeistä on mahdollista kieltäytyä, eikä kieltäytymistä voi käyttää perusteena palkkaamatta jättämiselle. Kieltäytyminen voi kuitenkin saada työnhakijan näyttäytymään hankalana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)