Verkkouutiset

Asiakas ostoksilla Espoon Lidlissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

KL: Asiantuntija lykkäisi arvonlisäveron korotusta

Aki Kangasharjun mukaan alv-korotusta voisi hieman lykätä Suomen hataran talouskehityksen vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju arvioi Kauppalehden Markkinaraadissa, että arvonlisäveron (alv) korotusta voisi lykätä hieman, sillä Suomen talouskehitys on ollut toistaiseksi hataraa.

– Jos puhtaasti mietittäisiin tätä suhdannetilanteen mukaan, kyllä minä ehkä sen tammikuulle siirtäisin, Kangasharju sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hallitus päätti kehysriihessään korottaa yleistä arvonlisäveroa 25,5 prosenttiin nykyisestä 24 prosentista. Korotus on tarkoitus saada voimaan syyskuun alusta lähtien.

Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen pitää alv-korotusta merkittävänä tekijänä Suomen talouskehityksen kantilta.

– Ei se kuitenkaan käännä koko ostovoiman positiivista näkymää miinukselle. Se tuo vähän vastatuulta, mutta isossa kuvassa mennään vielä plussalla, Mikkonen arvioi.

Aktian pääekonomisti Lasse Corinin mukaan korkojen lasku kompensoi hyvällä tuurilla arvonlisäveron korotusta. Lisäksi hän arvioi alv-korotuksen vaikutuksen olevan yleisesti ottaen melko pieni ja suurimmalla osalla kotitalouksista on mahdollisuudet sopeutua tilanteeseen. Vähävaraisille sen sijaan tilanne on vaikea.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)