Venäjän ohjusiskut Kiovaan ovat poikkeuksellisia monestakin syystä. Päiväsaikaan tehdyissä iskuissa on suuri todennäköisyys, että iskuissa menehtyy myös siviilejä, naisia ja lapsia.
Kiovan asukkaita kehotettiin hakeutumaan suojaan puolen päivän aikaan. Kaupungin metroasemat ja pommisuojat täyttyivät nopeasti koululaisista sekä muista suojaan hakeutuvista ihmisistä. Aamupäivän aikana kaupunkiin ammuttiin tiettävästi 12 ohjusta. Venäjä on tehnyt rajuja ohjus- ja pommilennokki-iskuja Kiovaan viimeisten parin yön aikana. Ukrainan ilmapuolustus on kyennyt torjumaan suurimman osan kaupunkiin kohdistetuista aseista.
Iskut eivät tiettävästi ole vaatineet kuolonuhreja. Maahan pudonneet ohjukset puolestaan ovat aiheuttaneet vahinkoja. Kyiv Independent –lehden mukaan yksi alasammuttu ohjus aiheutti tulipalon kaksikerroksisen talon katolla. Yksi ihminen toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa. Torjuttujen ohjusten kappaleita on satanut maahan usealle kaupungin alueelle.
Ukrainan sisäministerin avustaja Anton Gerashenko kirjoittaa Twitter-tilillään, että Venäjä ajoitti iskut ajankohtaan, jossa kaupungin kaduilla on mahdollisimman paljon siviiliväestöä liikkeellä.
Pelastakaa Lapset ry:n mukaan ohjus- ja tykistöiskujen uhka sekä päivittäiset hälytykset vaikuttavat lasten hyvinvointiin Ukrainassa. Lapset viettivät viime vuonna järjestön mukaan keskimäärin noin 920 tuntia suojassa maan alla. YK:n mukaan sota on keskeyttänyt lasten koulunkäyntiä ja sen vaikutukset voivat jatkua koko elämän ajan. Kokonaisuudessaan sota vaikuttaa Ukrainassa noin 7,5 miljoonaan lapseen.
Ukrainian children screaming as incoming Russian ballistic missiles are engaged by Ukrainian air defences, causing loud explosions.
This is from my district of Kyiv, Podil. pic.twitter.com/yJs2u2hxoI
— Jimmy Rushton (@JimmySecUK) May 29, 2023
Children in #Kyiv are running to the nearest shelter during explosions about an hour ago.
Also, a good response to those complaining about people peaceful eating in McDonald's. pic.twitter.com/GMravQzsgE— Inna Sovsun (@InnaSovsun) May 29, 2023
Right now Russia is shelling Kyiv. Sounds of loud explosions. Kyiv metro is used as a bomb shelter. There are a lot of children here #Ukraine #RussiaIsATerroristState pic.twitter.com/I0oQPcZ9M9
— Kristina Berdynskykh (@berdynskykh_k) May 29, 2023
Kyiv subway today.
Russians waited until there were the most people in different institutions and on the streets to hit Kyiv with rockets.
Terrorist state continues terrorizing civilians. pic.twitter.com/4gRseizGO8
— Anton Gerashchenko (@Gerashchenko_en) May 29, 2023
LUE MYÖS:
Kiovassa ainakin 12 räjähdystä – Harvinainen isku keskellä päivää | Verkkouutiset





