”Kim Jong-un sanoi, ettei kukaan muu USA:n presidentti olisi pystynyt tähän”

Donald Trump kertoo luottavansa Pohjois-Korean Kim Jong-uniin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan hän ei olisi ollut kiinnostunut neuvotteluista Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin kanssa, ellei Kim olisi ollut valmis sitoutumaan täydelliseen ydinaseriisuntaan.

– Uskon, että hän haluaa saada sen aikaiseksi, Trump totesi ABC:n haastattelussa (alla) Singaporen huipputapaamisen jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Trumpilta kysytään, luottaako hän Kimiin.

– Luotan häneen. Kyllä. Palaammeko asiaan vuoden päästä. Haastattelet minua ja totean, että ”pahus, tein virheen”. Se on aina mahdollista. Me toimimme korkealla tasolla. Moni asia voi muuttua, monet asiat ovat mahdollisia, hän vastasi.

– Uskon, että hän luottaa minuun. Hän sanoi avoimesti – ja hän sanoi tämän parille toimittajalle, jotka olivat hänen mukanaan – että hän tietää, ettei yksikään toinen presidentti olisi koskaan pystynyt tähän. Siis ei kukaan – hän tuntee presidentit. Hän tietää, ketkä minua ovat edeltäneet. Hän sanoi, ettei kukaan muu presidentti olisi pystynyt tähän. Uskon, että hän luottaa minuun ja minä luotan häneen, Donald Trump jatkoi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

LUE MYÖS:

Ydintarkkailijoita paikalle, ei enää sotaharjoituksia – Näin Donald Trump ja Kim Jong-un sopivat

Mainos