Eduskuntaretoriikka on ollut viime aikoina pinnalla. On koettu, että kansanedustajien puheenvuorot lähentelisivät jopa vihapuhetta. Eduskunnan retoriikka Suomessa saa silti myös kehuja Paula Risikolta (kok.) ja eduskunnan johtavalta tietoasiantuntija Timo Turjalta.

– Mielestäni keskustelu eduskunnassa on suhteellisen laadukasta. Vahvuutena on muun muassa se, että kaikki kansanedustajat ovat kokeneita ja rohkeita puhujia. Rohkeudella tarkoitan, että puhuja uskaltaa kertoa mielipiteensä muille, eikä jännitys lamaa esiintymistä, kansanedustaja ja eduskunnan puhemiehenä toiminut Paula Risikko sanoo.

Hänen mukaansa heikkouksina voidaan pitää sitä, että joskus vedetään mutkat suoriksi ja jätetään kertomatta yksityiskohtia. Myös faktojen niukkuutta on joskus havaittavissa.

Paula Risikon mukaan hyvällä puhujalla on faktat hallussa. Vahva puhuja nojaa faktaperusteiseen argumentointiin, jossa väite ja sen perustelu kumpuavat tosiasioista.

– Tärkeää on, että osaa puheessaan tuoda esiin kokonaisuuden. Puhe kattaa näin asiaa laajemmin kuin mitä sanoo ääneen. Lisäksi tilannetaju ja esimerkkien avulla kommunikointi tekevät vahvan puhujan. Aristotelestä siteeraten ajattelen, että hyvässä argumentissa ovat logos, pathos ja ethos tasapainossa. Näin puhuja vetoaa järkeen, tunteisiin ja moraaliin. Minusta Ben Zyskowicz (kok.) on loistava esimerkki vahvasta kommunikoijasta, Risikko sanoo.

Järjestelmän luonne

Eduskunnan puheenvuoroja ohjaa kuitenkin vahvasti koko poliittinen kulttuuri.

– Parlamenttiretoriikkaan vaikuttaa hirveän paljon poliittisen järjestelmän ja vaalijärjestelmän luonne, Timo Turja sanoo.

Suomelle tyypillistä on henkilöpainotteinen vaalikampanjointi ja henkilökeskeinen vaalijärjestelmä.

– Meillä toki äänestetään puoluetta, mutta entistä enemmän henkilöä. Näin eduskuntaan myös valitaan maineeltaan ja taustaltaan värikkäitä henkilöitä, Turja sanoo.

Eduskunnan retoriikassa osa asioista herättää erityisiä intohimoja. Yksi tällainen osa-alue on liikenne. Kun puhutaan esimerkiksi taksiluvista ja bensiinin hinnasta, niin silloin kierrokset kovenevat.

Suomessa on erilainen systeemi kuin esimerkiksi Ruotsissa. Tämä näkyy parlamenttiretoriikassa.

– Ruotsissa on listavaali ja puolue on ehdokasasettelussa huomattavan paljon tiukempi. Ruotsissa puhe on tietyllä tavalla siistimpää. Siellä ei tapahdu ylilyöntejä, mutta Suomessa niitä saattaa tapahtua hyvin helposti, Timo Turja sanoo.

Vanhoissa valtiopäiväjärjestyksissä oli usein omat sääntönsä siitä, miten toimitaan jos edustaja käy toisen edustajan kimppuun fyysisesti.

– Edelleen enemmistövaaleja harrastavissa maissa fyysisiä yhteenottoja tapahtuu, Turja sanoo.

Hän ei kuitenkaan muista, että Suomessa tällaista olisi koskaan tapahtunut.

– Meillä ei korostu samalla tavalla niin voimakkaana hallituksen ja opposition vastakkaisuus kuin enemmistövaalijärjestelmissä, Turja kertoo.

Suomi ja Keski-Eurooppa

Jos Suomen retorista kulttuuria vertaillaan kansainvälisesti, niin suomalainen parlamenttiretoriikka muistuttaa enemmän Keski-Euroopan maita kuin muita Pohjoismaita.

Suomi muistuttaa enemmän Belgiaa, Itävaltaa ja Alankomaita. Nämä kaikki ovat olleet jollain tavalla jakautuneita valtioita. Näissä maissa on kieliryhmien ja uskonnollisten ryhmien välillä voimakasta jakautumista. Kotimainen esimerkki on vastakkainasettelu punaisten ja valkoisten välillä.

Kyseisissä maissa politiikan suuri kysymys on Timo Turjan mukaan se, miten toimitaan niin, ettei äärimmäinen vastakkainasettelu enää toistu ja yhteiskunta ei hajoa.

– Suomalainen demokratia on yhteistyöhakuista. Suomalainen parlamenttiretoriikka noin kansainvälisesti arvioiden ei ole niin loukkaavaa kuin esimerkiksi lehtitiedoista voisi helposti päätellä, Turja sanoo.

Historiallisesti parlamenttiretoriikan luonteeseen vaikuttaa kaikista eniten hallitus.

– Kuinka vahva tai heikko hallitus on. Tämä on Suomen parlamenttihistoriassa johtanut siihen, että kaikista aggressiivisinta retoriikkaa on aina ollut itse asiassa vähemmistöhallitusten aikana, Turja kertoo.

Turjan mukaan kaikista aggressiivisinta puhetta mitä eduskuntahistoriassa on ollut, oli Fagerholmin vähemmistöhallituksen aikana vuosina 1948–50.

– Silloin oli sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitus, ja ihan selkeästi pelättiin joko kommunistien vallankaappausta tai Neuvostoliiton miehitystä. Silloin oli sellainen tilanne, että aina kun sosiaalidemokraatti meni puhumaan, hän sai äärimmäisen kovaa kritiikkiä niin vasemmalta kuin oikealta, Turja sanoo.

Reipasta kielenkäyttöä

Fagerholmin vähemmistöhallituksessa eduskunnan puhemiehenä toimi Urho Kekkonen. Hän piti reippaasta kielenkäytöstä ja antoi myös mahdollisuuden voimakkaalle retoriikalle. Retoriikan tyyliin vaikuttaa hyvin olennaisesti myös mistä puhutaan. Turjan mukaan on laajoja kansainvälisiä tutkimuksia, joissa on tutkittu milloin kansanedustajat loukkaavat toisiaan kaikista eniten, tai loukkaavat esimerkiksi pääministeriä.

– Aina sama havainto tulee esille. Eniten loukataan silloin, kun puhutaan liikenteestä ja vähiten silloin, kun puhutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tämä näkyy ihan selkeästi Suomessakin. Kansanedustajat puhuvat aina hyvin kunnioittavasti ja toista arvostaen, kun ollaan ulko- ja turvallisuuspoliittisten asioiden äärellä, Turja kertoo.

Kun puhutaan esimerkiksi taksiluvista tai bensiinin hinnasta niin kierrokset kovenevat.

– Yksittäinen, varmasti ehkä kaikista aggressiivisin eduskuntakeskustelu koskaan, on ollut Kekkosen vähemmistöhallituksen aikana 1950, kun veturimiehet menivät lakkoon ja Kekkosen hallitus sai ajatuksen, että se lakko puretaan pakkotoimin. Suunnitelmana oli, että lakkoilevat veturimiehet kutsutaan kertausharjoituksiin ja sotaväen rikoslain nojalla pakotetaan ajamaan vetureita, Turja sanoo.

Tuolloin täysistuntosalin lehterit olivat täynnä veturimiehiä. Silloiset edustajat sanoivat, että he pelkäsivät henkensä puolesta. Eduskunnassa oli niin aggressiivinen tunnelma.

Vaikka nytkin on esiin tullut erilaisia loukkaavia puheenvuoroja, niin systemaattista syrjintää ei Turjan mukaan nykyeduskunnassa ole oikeastaan tapahtunut. Esimerkiksi 20- ja 30-luvuilla oli sellainen tapa, että jos joku käytti ruotsia täysistunnossa, niin tietty osa edustajista protestoi sitä lähtemällä istuntosalista pois.

– Samaten esimerkiksi 70-luvulla, kun SMP:n edustajat puhuivat, muut edustajat protestoivat ja lähtivät istuntosalista pois, Timo Turja sanoo.

Paula Risikon mukaan tietyt teemat silti nostavat tunteet pintaan tänäkin päivänä.

– Intohimoja nostattavat kaikki ne teemat, jotka vaikuttavat suoraan ihmisen arkeen. Tällä hetkellä niitä ovat talousasiat, työelämän muutokset, turvallisuus ja sosiaali- ja terveyspalvelut puhuttavat eduskunnan salissa, Risikko sanoo.

– Olen ollut neljässä ministeritehtävässä ja aikoinani totesin pilke silmäkulmassa, että A-kirjaimella alkavat asiat herättävät intohimoja: autot, alkoholi, asunnot, avioliitto.

Viestinnän etiketti

Viestinnän asiantuntija Juhana Torkki muistuttaa, että politiikan kielen ei tarvitse olla repivää ollakseen tehokasta.

– Kokoomus määritteli Jyrki Kataisen aikana kokoomuslaisen viestinnän etiketin, joka julkaistiin 11-kohtaisena “Toivon käyttöohjeena”. Siinä korostettiin kuuntelemista, kunnioitusta, rehellisyyttä ja omien virheiden myöntämistä. Kuulin, että ihmiset pitivät siitä niin paljon, että joku lahjoitti suuren summan rahaa puolueelle ja eräs perheenisä oli teipannut sen vessan seinään murrosikäisten lastensa elämänohjeeksi, Juhana Torkki kertoo.

Torkki korostaa Risikon tavoin myös loogisuuden merkitystä poliittisessa puheessa.

– Kansanedustajille voisi määrätä pakollisena perehdytyksenä logiikan kurssin. Siinä opeteltaisiin logiikan perusasioita, kuten syllogismia ja vastaväitteitä, Torkki sanoo.