Verkkouutiset

Suomen Yrittäjien tilaaman selvityksen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana on perustettu 136 uutta kuntaomisteista inhouse-yhtiötä. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO

Kiireellä ei synny muuta kuin…

BLOGI

Kirjoittajan mukaan kuntaomisteista inhouse-yhtiötä perustetaan yksityssektorin tontille.
Harri Jaskari
Harri Jaskari
Harri Jaskari on Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittinen johtaja ja entinen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

On niin kiire, että nyt ei oikein ehdi ajattelemaan! Kunhan edes saisimme palkat maksettua ensi vuoden tammikuussa! Parempi on, että meillä on oma inhouse-yhtiö, koska nyt ei ehdi kilpailuttamaan! Tällaisia vastauksia on viime kuukausina kuulunut monilta hyvinvointialueiden johtavilta virkamiehiltä.

Tuoreen Suomen Yrittäjien tilaaman selvityksen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana on perustettu 136 uutta kuntaomisteista inhouse-yhtiötä. Vuonna 2020 ilman asunto- ja kiinteistöyhtiöitä kuntayhtiöitä oli yhteensä 880 kappaletta. Uusien hyvinvointialueiden myötä vauhti on vaan kiihtymässä.

Hyvinvointialueiden osalta huolestuttavaa on se, että kysymys ei ole ainoastaan sote-palveluista, vaan monista muista tukipalveluista. Julkisomisteisia yhtiöitä otetaan hyvinvointialueiden palvelujen tuottajaksi esimerkiksi kiinteistönhuollossa, palkkahallinnossa, siivouspalveluissa, ruokahuollossa ja ict-palveluissa.

Kuvaavaa on esimerkiksi Kymenlaaksossa joulukuussa 2021 tehty päätös. Kymenlaakson hyvinvointialueen VATE-toimielon päätti hankkia omistukseen 1 500 kappaletta Sarastia Oy:n osaketta hintaan 6 510 euroa. Sarastia on talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tuottava yhtiö.

Mielenkiintoisen yhtiön Sarastia Oy:stä tekee se, että se on valtakunnallisesti toimiva inhouse-yhtiö, jonka omistajina on kuntia, kuntayhtymiä ja kuntaomisteisia inhouse-yhtiöitä. Onko siis ajattelumallina se, että markkinoilta ei löydy yksityisiä palkkahallinon hoitamiseen kykeneviä yhtiöitä?

Kun näistä asioista kyselen asianomaisilta, vastaukseksi tulee aina kiire. Nyt ei ole aikaa kilpailuttaa, koska palkat on maksettava. Kilpailutamme sitten myöhemmin. Kun on ostettu omistusta, saattaa olla, että kilpailutus tulee paljon myöhemmin. Onneksi Kymenlaaksossa osakassopimukseen merkittiin takaisinlunastusehto, eli toivoa vielä on.

Pohjois-Pohjanmaalla päätettiin puolestaan perustaa hyvinvointialueelle ruokahuoltoon alueellisia inhouse-yhtiöitä. Tavoitteena on perustaa enintään 2-3 alueellista yhtiötä Oulun Tuotantokeittiö Oy:n lisäksi. Alueen sosiaali- ja terveyspalveluja varten tuotetaan 11,5 miljoonaa ateriaa vuodessa.

Jos ajatellaan koko maakunnan elinvoiman näkökulmasta, olisiko reilu ja tarkasti ositettu kilpailutus ollut sittenkin parempi ratkaisu? Moni yksityinen ja vahvaan paikallisuuteen perustuva catering-yritys olisi varmasti kiinnostunut osallistumaan tällaiseen kilpailuun. Monen pikkukunnat kahvilat sekä lounas- ja illallispaikat olisivat samalla vahvistaneet elinvoimaisuuttaan. Matkailukin olisi varmasti hyötynyt.

Nyt todella toivoisin hyvinvointialueiden poliittisilta päättäjiltä ja virkamiesjohdolta harkintaa siitä, mitä päätöksenne aidosti vaikuttavat yrittäjyyteen omalla alueellanne. Jos vastauksenne on se, että kokeillaan nyt pari vuotta inhouse-mallilla ja sitten kenties kilpailutetaan, se voi olla liian myöhäistä. Enää ei ole yrityksiä, mitä kilpailuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)