Kiinan talous sakkaa – deflaatio riivaa

Kiinaan ennustetaan odotettua heikompaa talouskasvua ensi vuodelle.
Kiinan presidentti Xi Jinping. AFP / LEHTIKUVA / GREG BAKER
Kiinan presidentti Xi Jinping. AFP / LEHTIKUVA / GREG BAKER

Kiinan talouden ei odoteta piristyvän lähiaikoina, kertoo Wall Street Journal. Kiinan talous kamppailee monien haasteiden kanssa, ja maan viranomaiset pyrkivät tasapainottamaan elvytystoimia varovaisesti kasvun tukemiseksi.

Kuluttajahinnat Kiinassa ovat laskeneet jo kahden kuukauden ajan, mikä viittaa deflaatioon ja osoittaa, että Pekingin aiemmat ponnistelut talouskasvun elvyttämiseksi eivät ole juuri tehonneet.

Kiinan odotetaan jatkavan talouden elvyttämistä uusien kannustimien ja keskuspankin tukipolitiikan avulla, joskin aiempaa maltillisemmin.

Kiinan taloutta haittaavat pitkittyneet ongelmat kiinteistömarkkinoilla sekä jatkuva globaali epävarmuus.

Kuluttajahinnat laskivat marraskuussa 0,5 prosenttia. Kuluttajat eivät ole käyttäneet odotetusti rahojaan koronarajoitusten höllentämisen jälkeen, vaan ovat sen sijaan säästäneet enemmän.

Kiinaan ennustetaan odotettua heikompaa talouskasvua tulevalle vuodelle.

Uusi järjestelmä mahdollistaa droonien laukaisun liikkuvalta alustalta.
Uuden lähetystön alle kaavaillaan salaisia tiloja, joita voitaisiin käyttää selleinä, varoittaa Taiwan.
Mainos