Kiinan taloudessa näkyy yllättävää heikkoutta

Ekonomistin mukaan maan hallitus joutuu todennäköisesti päättämään uusista tukitoimista.
Kerrostaloja Kiinan Wuhanissa. / AFP / LEHTIKUVA / STR
Kerrostaloja Kiinan Wuhanissa. / AFP / LEHTIKUVA / STR

Kiinan taloudessa on nähty viime aikoina useita merkkejä aiempien vuosien kasvutahdin tyrehtymisestä.

Ekonomistit ovat huomauttaneet teollisuuden ja palvelualan jääneen odotuksista valtion tuesta huolimatta. Kiinteistösektorin ja paikallishallintojen raskaasta velkaantumisesta on varoitettu jo pitkään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Wall Street Journal -lehden mukaan Kiinan teollisuuden tilausmäärät ovat vähentyneet syksyn aikana. Torstaina julkaistujen tietojen perusteella palvelualan aktiivisuus väheni ensimmäistä kertaa kuluvan vuoden aikana, millä voi olla vaikutusta kotimaiseen kysyntään.

Kasvua oli vain rakennusalalla julkisen sektorin lisättyä rahankäyttöä infrastruktuurihankkeisiin. Kansainvälinen markkinatilanne heikentää Kiinan vientinäkymiä kasvutahdin hiipuessa myös Yhdysvalloissa ja muissa suurissa talouksissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Asuntohinnat laskivat lokakuussa Kiinan 70 suurimmassa kaupungissa asuntokaupan hiipumisen myötä. Käänteen taustalla vaikuttavat myös Ukrainan ja Lähi-idän sodat sekä keskuspankkien kiristämä korkopolitiikka. Ensi vuodesta ennakoidaan Kiinalle aiempaakin vaikeampaa, jos valtio ei ilmoita uusista tukitoimista.

Oxford Economics -yhtiön ekonomisti Louise Loo arvioi tuoreiden taloustietojen aiheuttavan hermostusta Kiinan johdossa.

– He luultavasti katsovat dataa ja arvioivat, että uusista tukitoimista on päätettävä lähitulevaisuudessa, Louise Loo sanoo.

Pekingin suorittamassa häirinnässä oli harvinainen kymmenen päivän tauko.
Mainos