Kiinalainen luotijuna kiihtyi paikaltaan 800 kilometrin tuntivauhtiin vain 5,3 sekunnissa Hubein maakunnassa tehdyssä testissä, kertoo The Independent. Kilometrin mittaisella testiradalla tehty koe rikkoi lyhyen matkan maglev-kiihtyvyyden maailmanennätyksen.
Magneettiseen levitaatioon eli maglev-tekniikkaan perustuva 1,1 tonnin juna saavutti huippuvauhdin Donghu-laboratoriossa. Magneettikenttä nostaa junan hieman irti radasta, mikä vähentää kitkaa, ja rataa ympäröivät kelat kiihdyttävät sitä eteenpäin.
Tutkijat osoittivat samalla, että juna pystytään pysäyttämään hallitusti äärimmäisestä nopeudesta. Se pysähtyi noin 200 metrin matkalla.
Kyseessä oli jo kolmas kerta puolen vuoden aikana, kun sama koejuna rikkoi oman lyhyen matkan maglev-kiihtyvyysennätyksensä. Kesäkuussa 2025 se saavutti 650 kilometrin tuntinopeuden seitsemässä sekunnissa. Myöhemmissä kokeissa nopeus nousi ensin noin 700 ja sitten 798 kilometriin tunnissa.
Kiinan valtiollisen CCTV:n mukaan testeissä on koeteltu muun muassa suuritehoista energiansyöttöä, sähkömagneettista käyttövoimaa, levitaation hallintaa suurissa nopeuksissa sekä hätäjarrutusta.
Tekniikka ei nykyisessä muodossaan ole tarkoitettu matkustajaliikenteeseen. Tutkijat arvioivat kuitenkin, että samoja periaatteita voidaan myöhemmin käyttää esimerkiksi rakettien ja hävittäjien laukaisujärjestelmissä.
Kiinassa kehitetään lisäksi maglev-junia, joiden olisi tarkoitus kulkea matalapaineisissa tai tyhjiöputkissa. Käytännön toteutuksen suuria esteitä ovat infrastruktuurin kustannukset, matkustajien turvallisuus sekä erittäin tarkasti linjattujen ratojen rakentaminen pitkille matkoille.