Hongkongissa itsehallintoalueen suurin ja vanhin demokraattista hallintoa ajanut puolue on lopettamassa toimintaansa Kiinan painostuksen ja kiristyneen lainsäädännön vuoksi.
Asiasta kertovan CNN:n mukaan Kiinan viranomaiset ovat varoittaneet puoluetta jatkamasta toimintaansa.
– Viesti oli, että puolue tulee hajottaa tai tulee seuraamuksia, demokraattisen puolueen entinen puheenjohtaja Yeung Sum sanoi.
Puolueen entinen parlamenttiedustaja Fred Li kertoi CNN:lle, että kiinalaisviranomaisten mukaan puolueen ei tulisi olla olemassa loppuvuodesta vaalien aikaan.
Demokraattinen puolue perustettiin vuonna 1997, kolme vuotta ennen Hongkongin siirtymistä Kiinan haltuun. Puolueen tavoitteisiin kuului muun muassa yleinen äänioikeus.
CNN:n mukaan puolue ei kuulunut Kiinan ärhäkimpiin arvostelijoihin. Sillä oli ollut merkittävän kokoinen ryhmä Hongkongin parlamentissa, ja sen annettiin kritisoida paikallishallintoa julkisesti.
Pekingin näkemys maltillisesta oppositiopuolueesta kuitenkin muuttui vuoden 2019 laajojen demokratiamielenosoitusten jälkeen. Mielenosoitusten jälkeen opposition toimintaa vaikeutettiin muun muassa uuden turvallisuuslain ja vaalireformin kautta, jotka käytännössä estivät opposition edustajia asettumasta ehdolle vaaleihin.
Uusien vaalisääntöjen mukaan ehdokkuutta tavoittelevien tulee hankkia lupa ehdokkuudelle Pekingiä tukevilta ryhmiltä.
Hongkongin yliopiston emeritusprofessori John Burnsin mukaan puolue edusti lupausta demokraattisesta hallinnosta.
– Puolueen hajottaminen heijastaa Hongkongin virallisen hallinnon kääntymistä pois kansalaisten osallistamista, paikallisesti tilivelvollisesta hallituksesta ja lisääntyvästä avoimuudesta kohti autoritäärisempää hallintoa, hän sanoi.