Kevan valtuuskunta on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Timo Kietäväisen, joka siirtyy tehtävään Kuntaliiton varatoimitusjohtajan paikalta. Hän aloittaa Kevassa (entinen Kuntien eläkevakuutus) toukokuun alussa.
Uuden toimitusjohtajan tärkein tehtävä on pitää huolta siitä, että nykyiset eläkkeenmaksajat säilyvät Kevassa sote- ja maakuntauudistusten jälkeenkin.
– Toimintaympäristö muuttuu monella mittarilla. Me tarvitsemme vaikuttamista siihen, miten eläkevastuut tulevissa hallintorakenteissa kannetaan, sanoo Kevan hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen.
Keva on Suomen suurin työeläkevakuuttaja, joka huolehtii kuntien, valtion, evankelis-luterilaisen kirkon ja Kelan työntekijöiden eläkkeistä. Sillä on 525 000 asiakasta, jotka maksavat eläkemaksuja noin miljardi euroa vuodessa.
Sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen nämä asiakkaat jakautuvat kahtia siten, että kuntien palvelukseen jää 257 000 työntekijää ja maakuntahallintoon siirtyy 268 000.
Kietäväisen mielestä on luontevaa, että kaikkien eläkkeet hoidetaan Kevassa.
– Sote-uudistus on niin valtava, että tässä tilanteessa tulisi minimoida turhat ongelmakohdat, hän sanoo.





