Veneilykausi oli aloitettu Helsingissä 2. huhtikuuta 2025. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Keväiset lukemat romahtavat, näin kauan kylmä jakso kestää

Huhtikuun keskivaiheilta alkaen ennuste lupaa jälleen lämpimämpää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sää viilenee, mutta pääsiäisen edellä sää voi taas lämmetä. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 2. huhtikuuta.

Huhtikuun alussa on mitattu ajankohtaan nähden korkeita, jopa 15–19 asteen lämpötiloja. Keväiset lukemat kuitenkin romahtavat jo perjantaista alkaen, kun Suomeen virtaa kylmää ilmaa, Foreca kertoo.

– Kuukausiennusteen mukaan sää on 7. huhtikuuta alkavalla viikolla maan itä- ja pohjoisosassa vähän keskimääräistä kylmempää. Kovin kylmyys näyttäisi tämän hetken päivittäisennusteiden mukaan painottuvan jo viikonlopulle 5.–6. huhtikuuta, mutta yöpakkaset jatkuvat etelää myöten myös seuraavalla viikolla, toteaa Forecan sivuilla meteorologi Joonas Koskela.

– Kylmä rintama ylittää maan eteläosan perjantaiyön aikana. Perjantaiksi lämpötilat laskevat jo suurimmassa osassa maata noin 10 asteella. Etelässä lämpötila voi kuitenkin vielä rannikon tuntumassa nousta 10 asteen tienoille. Maan keskivaiheilla päivälämpötila on perjantaina 2 ja 7 asteen välillä ja pohjoisessa −5 ja 2 asteen välillä. Pohjoisen ja luoteen välinen tuuli on perjantaina puuskissa voimakasta, monin paikoin tulee lumi- tai räntäkuuroja. Etenkin perjantaiyöstä perjantaiaamupäivään tuuli on voimakasta koko maassa.

Koskelan mukaan maan länsi- ja eteläosassa viikon keskilämpötiloissa ei näy merkittävää poikkeamaa tavanomaisesta 7. huhtikuuta alkavalla viikolla, mutta ennusteeseen liittyy epävarmuuksia.

Pääsiäisviikolla 14. huhtikuuta alkaen sää alkaa jälleen lämmetä ja viikon keskilämpötilat voivat kuukausiennusteen mukaan olla maan etelä- ja keskiosassa vähän tavanomaista lämpimämpiä.

Loppukuusta ja kuukauden vaihteessa Suomessa on ennusteen mukaan jälleen tavanomaista lämpimämpää kevätsäätä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)