Keskustan varapuheenjohtajan Petri Honkosen mukaan on turha kuvitella, että keskusta osallistuisi ”enää kuuna päivänä” viime vaalikauden kaltaiseen kokoonpanoon.
– Sitä painajaista en halua nähdä uudestaan, Petri Honkonen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Viime vaalikauden hallituskokoonpanossa olivat SDP, keskusta, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP.
– Lisättäköön tähän, että olen erittäin ylpeä siitä, kuinka edellisessä hallituksessa veimme Suomen Natoon, muutimme korkeakoulupolitiikan suunnan pois keskittämisestä ja pelastimme yritykset konkurssiaallolta korona-aikana. Nykyisen hallituksen teot ovat vielä nolla, Honkonen jatkaa.
Kommentillaan hän viittaa Iltalehdessä julkaistuun näkökulmakirjoitukseen. Siinä arvioidaan, että puheenjohtajavaihdoksen myötä SDP:llä on jatkossa paremmat edellytykset rakentaa yhteistyötä keskustan kanssa.
Honkosen kirjoitus on herättänyt voimakasta keskustelua sosiaalisessa mediassa.
– Kepun ay-liikettä mielistelevä ja muutenkin tulipunainen viestintä valitettavasti antavat ymmärtää aivan muuta. Toivon Petri, että visiosi voittaa kepussa, Suomella olisi käyttöä porvarilliselle keskustalle, kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.) kirjoittaa.
– Emme ole ay-liikettä mielistelleet. Uudistukset mitä teette, ovat oikeita. Tämän teidän aloittaman prosessin hintalappu kansantaloudelle ja yhteiskuntarauhalle vaan on liian iso, Honkonen vastaa Sammallahdelle.
Honkosen kommentti on herättänyt myös eriäviä mielipiteitä. Osa ihmettelee, että jos hallituskokoonpanossa oleminen oli niin vaikeaa, miksi keskusta pysytteli mukana siiinä.
Perussuomalaisten entinen puoluesihteeri Arto Luukkanen huomauttaa, että keskustalla olisi viime vaalikauden aikana ollut mahdollisuus lähteä hallituksesta milloin tahansa.
– Suomessa oli kriisitila, ei silloin kaadeta hallitusta, Honkonen perustelee keskustan pysymistä kokoonpanossa.
Turha kuvitella, että keskusta osallistuisi enää kuuna päivänä viime vaalikauden kaltaiseen kokoonpanoon. Sitä painajaista en halua nähdä uudestaan. https://t.co/046bhaEDvc
— Petri Honkonen (@HonkonenPetri) April 7, 2024