Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo (vas.), Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen sekä kansanedustaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Hanna-Leena Mattila kertoivat välikysymyksestä eduskunnassa 14. helmikuuta 2025. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Keskusta vaatii sote-leikkausten perumista

Oppositio jätti välikysymyksen vanhushoivan tilanteesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oppositiopuolue keskusta on jättänyt välikysymyksen arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoivan tilanteesta.

– Hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluihin tekemien leikkausten vuoksi myös vanhuspalveluissa mennään väärään suuntaan. Olemme odottaneet ja edellyttäneet parannuksia, mutta niitä ei ole tullut eikä edelleenkään ole tulossa. Siksi keskusta jätti välikysymyksen, keskustan puheenjohtaja, välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Antti Kaikkonen sanoo tiedotteessa.

Välikysymyksessä kysytään, aikooko hallitus perua sosiaali- ja terveyspalvelujen leikkauksia, miten se aikoo turvata jokaiselle ikäihmiselle turvallisen elämän sen viime hetkiin asti ja palauttaa ihmisten luottamuksen palvelujen saantiin, jotta kenenkään ei tarvitse pelätä vanhenemista.

Välikysymyksessä myös kysytään, miten hallitus varmistaa omaishoitajien jaksamisen tärkeässä työssään läheistensä hoitajina.

Välikysymyksessä on mukana myös Liike nyt.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)