Keskikesä etenee epävakaisessa säässä

Alkavalle viikolle ennustetaan niin poutaa kuin sadettakin.
Alkavan viikon säästä povataan epävakaista. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Alkavan viikon säästä povataan epävakaista. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Keskikesä etenee viileässä ja epävakaisessa säässä, ennustaa Foreca. Lämpötila saattaa kuitenkin nousta loppuviikolla.

Viikonloppu kului osassa Suomea sateisessa säässä, mutta maanantain vastainen yö on poutainen käytännössä koko maassa. Lämpötila kääntyy kuitenkin laskuun, ja pohjalaismaakunnissa ja Pohjois-Suomessa lämpötila voi laskea yöllä jopa viiteen asteeseen.

Maanantaina lähes koko maassa on poutaa, ja lämpötila voi päivällä kohota aivan etelässä 20 asteen tuntumaan.

Tiistaina lämpötilaa liikkuu suurimmassa osassa maata 15-20 asteen haarukassa. Sateet ovat tiistaina mahdollisia etenkin maan etelä- ja itäosassa. Keskiviikkona ja torstaina on luvassa kuurosateita eri puolille Suomea, mutta aurinkokin näyttäytyy monin paikoin.

Sää jatkuu viikonloppuna epävakaisena, mutta Suomeen virtaa kuitenkin lämpimämpää ilmaa. Poutaisilla alueilla lämpötila saattaa lauantaina ja sunnuntaina nousta yli 20 asteeseen.

Lounaasta saapuva matalapaine vie helteet mennessään.
Tukkeutuneet rännit ja sadevesikaivot voivat aiheuttaa vesivahinkoja.
Vielä perjantaina sää pysyy poutaisena ja helteisenä.
Mainos